Vesihuoltoverkostot kaipaavat kunnostusta

Vesijohtoverkostoja ja viemäriverkostoja pitäisi kunnostaa vauhdilla, jotta putkirikkojen määrä pysyy kohtuullisena. Tärkeää on, että verkostojen ylläpitäjät tuntevat verkostojensa kunnon ja että saneerausta ei lykätä liian pitkälle tulevaisuuteen.

Suomen vesi- ja viemäriverkostojen kunto huolestuttaa. Verkostojen keski-ikä lähentelee 50 vuotta, mikä merkitsee, että huomattava osa vesijohdoista ja viemäriputkista alkaa olla saneerausiässä.

Ikä ei kuitenkaan ole ainoa mitta sille, milloin verkostot pitää kunnostaa. Vaikka putkien teknisenä käyttöikänä pidetään yleensä noin 50 vuotta, osa tätä vanhemmista putkista voi olla vielä hyvässä kunnossa samaan aikaan, kun nuoremmat verkoston osat alkavat jo rapistua.

Putkivuotojen yleistyminen on selvä merkki siitä, että verkoston kunto on heikentynyt. Siitä vedestä, joka pumpataan Suomessa vesijohtoverkostoon, 17–18 prosenttia jää laskuttamatta. Osa laskuttamattomasta vedestä selittyy muun muassa katujen pesulla, mutta pääosa muodostuu verkoston vuodoista.

Kunnostustarve vaihtelee paikkakunnittain

Vuonna 2018 ilmestyneessä Valtioneuvoston kanslian raportissa ”Tulevaisuuden kestävä vesihuolto – ennakointi, ohjaus ja järjestäminen” arvioidaan Suomen vesihuoltoverkostojen kunnostustarvetta. Raportin mukaan koko Suomen vesijohtoverkostosta 7–8 prosenttia – ja viemäriverkostosta kolmisen prosenttia – tarvitsee kiireellistä kunnostusta. Tämä tarkoittaa, että kunnostettavaa vesijohtoa on noin 8000 kilometriä ja viemäriä 1500 kilometriä. Korjattavaa on kertynyt, koska saneerauksia on monin paikoin lykätty.

Kunnostustarve vaihtelee paikkakunnittain. Suomen suurimmissa kaupungeissa verkostojen ikähaitari on suuri, koska kaupungit ovat laajentuneet vähitellen. Saneeraustarve on jatkuvaa, ja siihen on useimmiten varauduttu hyvin. Monella pienellä paikkakunnalla tilanne on toinen: verkostot ovat varsin tasaikäisiä ja tulevat kerralla saneerausikään. Tiukassa rahatilanteessa saneerausta herkästi lykätään eteenpäin.

Kokonaiskuva ei tietenkään ole näin mustavalkoinen. Kaupungeissa liikenteen aiheuttama rasitus ja rakentaminen voivat koetella verkoston kestävyyttä yllättävissä paikoissa, eikä tähän ole aina varauduttu. Maaseudulla taas pitkät etäisyydet kasvattavat vuotoriskiä.

Vuotohäviöitä ei pystytä estämään kokonaan muun muassa meillä Suomessa esiintyvän roudan takia, eikä se olisi taloudellisesti järkevääkään. Tavoitteena kuitenkin on, että laskuttamattoman veden osuus vähenee selvästi nykyisestä. Joillakin vesilaitoksilla on jo päästy alle kymmenen prosentin häviöön.

Saneerauksen pohjana tieto verkoston kunnosta

Verkostojen saneeraustarvetta arvioitaessa on hyvä muistaa, että vuodoista koituu muitakin haittoja kuin valmistetun talousveden menetys. Putkivuodoista voi seurata vesikatkoja, veden tulvimista kaduille ja kellareihin sekä pahimmassa tapauksessa vesivälitteisiä epidemioita. Näiden aiheuttamat kustannukset voivat olla moninkertaiset verrattuna ajoissa tehdyn kunnostuksen kuluihin.

Jotta yllätyksiltä vältytään, on olennaista tuntea hyvin verkostojen kunto. Näin saneeraukset pystytään kohdentamaan oikein ja kunnostustoiminnasta tulee suunnitelmallista ja kustannustehokasta.

Isoilla vesihuoltolaitoksilla on yleensä käytössä verkkotietojärjestelmä, josta näkee verkoston eri osien iän, käytetyt putkimateriaalit ja mahdolliset vuodot. Tällainen järjestelmä on tiettävästi vain noin sadalla vesihuoltolaitoksella Suomen 1100:sta, mutta nämä laitokset kattavat kuitenkin suurimman osan veden jakelusta.

Parhaillaan valmisteltavan kansallisen vesihuoltouudistuksen yksi tavoite on lisätä tietoa verkostojen kunnosta. Perusajatuksena on, että vesihuoltolaitoksia kannustetaan ja velvoitetaan aiempaa suunnitelmallisempaan toimintaan ja omaisuuden hallintaan.

Paljonko pitäisi kunnostaa vuosittain ja mitä se maksaa?

Jotta kunnostus pysyy samassa tahdissa kuin verkostot ikääntyvät, pitäisi Suomessa kunnostaa joka vuosi 1–2 prosenttia vesi- ja jätevesiverkostojen pituudesta. Kun otetaan huomioon myös verkostojen laajentamistarpeet sekä vesi- ja jätevesilaitosten vaatimat investoinnit, saadaan vesihuoltoinfrastruktuurin investointitarpeeksi 750–800 miljoonaa euroa vuodessa eli yli sata euroa asukasta kohti. 2010-luvun jälkipuoliskolla infrastruktuuriin investoitiin runsaat 400 miljoonaa euroa vuodessa. Kirittävää siis on.

Parannettavaa on myös kiinteistötonttien vesijohdoissa ja viemäreissä. Erityisesti omakotitalojen vanhoja tonttijohtoja ja viemäreitä uusitaan laiskasti. Rikkinäiset viemärit voivat paitsi pilata maaperää myös kuormittaa hulevedellä vesihuoltolaitosten viemäriverkostoa.

Ilmastonmuutos tuo lisää haasteita verkostojen ylläpitoon. Lisääntyvät talvisateet voivat liikuttaa maamassoja ennakoimattomasti ja aiheuttaa putkivaurioita. Myös routaolojen muuttuminen voi koetella verkostoja.

Lisää tietoa aiheesta:

Muualla verkossa:

Tulevaisuuden kestävä vesihuolto – ennakointi, ohjaus ja järjestäminen