Vedessä keijuva plankton

Vedessä voi elää pinnalla tai pohjalla – tai jossain siinä välissä niin kuin plankton. Planktonia on kaikissa pintavesissä, ja se koostuu pienistä levähitusista ja niitä syövistä pikkueläimistä.

Planktoneliöt ovat niin pieniä, ettei niiden yksityiskohtia näe paljaalla silmällä. Mikroskoopissa planktonmaailma avautuu: kauniita, usein symmetrisiä leväsoluja tai läpikuultavia ja vähintäänkin oudon näköisiä eläinhahmoja.

Keijuminen on planktonin elämäntapa. Kasviplankton ajelehtii virtausten mukana mutta ei vajoa, sillä leväsoluilla on keinonsa pysytellä pinnan läheisessä valoisassa kerroksessa. Myös eläinplankton ajelehtii, vaikka aktiivista uintiakin harrastetaan: planktoneläimet voivat uida hitaasti eteenpäin etsiessään ravintoa tai suojaa.

Planktonin määrä ja lajikoostumus vaihtelevat vuodenajan mukaan. Keväällä, kun vedessä on yllin kyllin ravinteita ja valoa, piilevät ja panssarilevät lisääntyvät massaksi asti. Myöhemmin alkukesällä tulee muiden levien vuoro, ja keskikesällä vallan ottavat sinilevät. Sinilevien kaasurakkulat nostavat levät tyynellä säällä pintaan, minkä vuoksi sinileväkukinta on helpompi havaita kuin muut levien massaesiintymiset.

Kun planktontutkija saa vesinäytteen mikroskooppinsa alle, hän pystyy päättelemään, mihin vuodenaikaan näyte on otettu – mutta myös monia muita asioita vesistöstä ja sen tilasta. Kasviplanktontutkimukset ovat tärkeä osa vesistöjen ekologisen tilan arviointia.