Vaivaako happikato?

Vedessä kelluu kuolleita kaloja, ja haju on kamala. Näin pahasti voi käydä, jos happikato ulottuu pintaveteen asti. Tavallisemmin hapettomuus vaanii pohjan tuntumassa.

Happikato vaivaa erityisesti rehevöityneitä järviä. Niissä on paljon leviä ja kasveja, jotka kuoltuaan vajoavat pohjaan. Pohjassa pieneliöt hajottavat kuollutta massaa. Hajotus kuluttaa happivarantoja. Jos happea kuluu enemmän kuin sitä tulee tilalle, happi alkaa ehtyä pohjan läheisistä vesikerroksista.

Happikato iskee erityisesti talvisin, kun jää estää happea liukenemasta ilmasta veteen. Myös kesällä voi tulla ongelmia. Silloin pinnan ja pohjan lämpötilaero on niin suuri, että eri vesikerrokset eivät sekoitu. Happea ei pääse kulkeutumaan syvempiin vesikerroksiin asti.

Happi on elämän edellytys vedessäkin. Jos happi loppuu pohjasta, pohjaeläimet vähenevät ja pohja autioituu. Tilanteen jatkuessa happikato leviää yhä ylempiin vesikerroksiin. Kevät ja syksy korjaavat ongelman: silloin niin sanottu täyskierto sekoittaa järven vesikerrokset ja tuo uutta hapekasta vettä pohjan tuntumaan.

Pohjan happikato voi johtaa syöksykierteeseen. Hapettomasta pohjasta alkaa liueta sinne aikoinaan sitoutunutta fosforia takaisin veteen. Syntyy niin sanottua sisäistä kuormitusta. Näin happikato voimistaa järven rehevöitymistä entisestään. Noidankehä on valmis.

Tämän tiedon on tuottanut
SYKE