Tulvariskialueet

Suomessa on nimetty 22 merkittävää tulvariskialuetta. Näillä alueilla vesistöjen tai meriveden pinnan nousu voi aiheuttaa huomattavia tulvavahinkoja. Haitallisia tulvia voi toki esiintyä myös muualla.

Tulva on sää- ja vesistöoloista johtuva luonnonilmiö. Tulvia esiintyy varsinkin niillä alueilla, missä on vähän järviä varastoimassa vettä ja tasaamassa virtaamia. Myös maastomuodoilla ja maankäytöllä on vaikutusta tulvien syntyyn.

Tulvat kuuluvat luonnon kiertoon, ja niillä on iso merkitys vesi- ja rantaluonnolle. Tulvametsät, tulvaniityt ja luhdat ovat riippuvaisia tulvista. Tulvat lisäävät omalta osaltaan Suomen luonnon monimuotoisuutta.

Ongelma tulvista tulee silloin, kun vesi nousee asuinalueille, teille ja muille ihmisen käyttämille alueille ja aiheuttaa siellä vahinkoja.

Suomessa tulvat ovat yleensä maltillisia verrattuna Keski-Eurooppaan, missä tulva-alttiutta lisäävät rankat sateet, järvien vähäisyys ja maaston suuret korkeuserot. Keski-Euroopassa tuhotulvat ovat selvästi lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Myös meillä on varauduttu tulvien lisääntymiseen ja voimistumiseen.

Tulvariskialueet on tunnistettu

Suomessa on tähän mennessä kartoitettu koko rannikko sekä yli sata sisävesialuetta. Merkittäviksi tulvariskialueiksi on nimetty 22 aluetta. Vahingollisia seurauksia aiheuttavia tulvia voi sattua myös kartoitettujen alueiden ulkopuolella.

Merkittäviä tulvariskialueita nimettäessä on otettu huomioon sekä tulvien todennäköisyys että tulvista mahdollisesti koituvien vahinkojen suuruus. Tulvan todennäköisyys ilmaistaan usein niin sanottuna toistuvuusaikana. Se tarkoittaa ajanjaksoa, jonka kuluessa tietyn suuruinen tulva esiintyy keskimäärin yhden kerran, esimerkiksi kerran sadassa vuodessa. Vahinkojen suuruuden arviointiin taas vaikuttavat muun muassa alueen asukasmäärä sekä vesi- ja energiahuollon kaltaiset välttämättömät palvelut.

Kaikille merkittäville tulvariskialueille on laadittu tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tehty arviot tulevaisuuden tulvariskeistä. Tulvakarttojen ja muiden paikkatietoaineistojen perusteella saadaan varsin hyvä kuva niistä riskeistä, joita tulvat aiheuttavat kullekin alueelle.

Tulvariskialueita on sekä rannikolla että sisämaassa

Suomessa nimetyistä merkittävästä tulvariskialueesta 17 sijaitsee sisämaan vesistöjen varrella ja 5 rannikolla.

Sisämaan vesistötulva kehittyy yleensä lumen sulamisen tai pitkään jatkuneiden sateiden seurauksena. Tyypillisiä vesistötulvia ovat jokien ja järvien rannoilla esiintyvät kevättulvat, mutta runsas sade voi nostattaa tulvan muinakin vuodenaikoina. Jokiin muodostuvat jääpadot ja hyydepadot saattavat aiheuttaa nopeasti nousevia paikallisia tulvia.

Rannikolla myrskyt aiheuttavat tulvia varsinkin silloin, kun merivesi on muutenkin korkealla. Merenpinnan nousuun vaikuttavat tuulen ohella ilmanpaine ja veden virtaus Tanskan salmien läpi. Merivesitulvat kehittyvät yleensä nopeammin kuin vesistötulvat.

Erityisen tulva-alttiita ovat matalat jokisuistot, joissa voi esiintyä yhtä aikaa sekä valuma-alueelta tuleva vesistötulva että mereltä tuleva merivesitulva. Näin voi käydä esimerkiksi Porissa, joka sijaitsee Kokemäenjoen suistoalueella. Pori onkin Suomen pahimpia tulvariskialueita.

Sisämaan pahin tulvariskialue on Rovaniemi, joka sijaitsee kahden suurjoen, Kemijoen ja Ounasjoen, yhtymäkohdassa. Jokien valuma-alue on laaja ja talvella runsasluminen, mikä lisää kevättulvien riskiä.

Rankkasadetulvat koettelevat kaupunkeja

Vesistö- ja merivesitulvien ohella on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota hulevesitulviin. Ne ovat rankkasateiden ja joskus myös sulamisvesien aiheuttamia tulvia tiiviisti rakennetuilla alueilla.

Hulevesitulvia syntyy erityisesti siellä, missä maanpinta on kivetty tai asfaltoitu eikä ime vettä. Poikkeuksellisen voimakkaalla sateella sadevesiviemäreiden kapasiteetti ylittyy ja vesi tulvii kaduille ja kellareihin. Myös mahdolliset purot ja ojat voivat tulvia.

Hulevesitulvat ovat varsin paikallisia. Ne syntyvät nopeasti ja kestävät yleensä vain lyhyen aikaa.

Tulvien todennäköisyys ja toistuvuusaika

Tulvat eivät esiinny säännöllisesti, sillä niiden muodostuminen riippuu vuotuisista sääoloista. Tulvien esiintymistä voidaan kuitenkin ilmaista tilastollisina todennäköisyyksinä. Jos tietyn suuruinen tulva toistuu tilastollisesti esimerkiksi kerran sadassa vuodessa, sen vuotuinen todennäköisyys on yksi prosentti. Tällaista tulvaa pidetään harvinaisena. Yleinen tulva on puolestaan sellainen, joka toistuu vähintään kerran kymmenessä vuodessa, jolloin sen vuotuinen todennäköisyys on yli kymmenen prosenttia.

Tulvien toistuvuusaikoja ja todennäköisyyksiä

Tiettyä toistuvuutta edustavan tulvan suuruus – eli vedenkorkeudet ja virtaamat – voidaan määrittää joko tilastollisin menetelmin tai käyttäen vesistömalleja. Tilastollisissa menetelmissä virtaamat ekstrapoloidaan todennäköisyysjakaumasta, joka perustuu tehtyihin havaintoihin. Virtaamista lasketaan edelleen vedenkorkeudet. Vesistömallit kuvaavat vesistön hydrologista kiertoa ja veden kulkeutumista. Tulvat ja niiden muutokset arvioidaan yhdistämällä tietyllä todennäköisyydellä esiintyvät sääolot niin, että tuloksena on pahin mahdollinen tilanne.

Tulvien toistuvuuden arviointi sisältää paljon epävarmuuksia, jotka johtuvat muun muassa havaintojakson pituudesta ja mallinnuksesta. Toistuvuusajat ja todennäköisyydet ovat siten lähinnä suuntaa antavia arvioita, eivät täsmällisiä lukuarvoja. Ne ovat kuitenkin hyvä apuväline tulvariskien hallintaan sekä muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointiin.

Lisää tietoa aiheesta:

Vesi.fi:n teemasivu:
Tulvariskien hallinta