Takaisin

Vesistöjen kunnostus ja hoito

Julkaistu: 9.11.2021

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Rantojen kunnostus

Rannat ovat arvokkaita elinympäristöjä. Niiden kunnostuksessa on tärkeää ottaa huomioon sekä ihmisen tarpeet että luonnon monimuotoisuus.

Rannat muuttuvat luontaisesti pikku hiljaa. Valuma-alueelta tuleva maa-aines, maankohoaminen, veden liikkeet ja rantojen eliöstö muovaavat rantoja vuosien saatossa. Matalat rannat madaltuvat entisestään ja saattavat soistua tai ruovikoitua. Toisaalla taas vesi kuluttaa ja jyrkentää rantapenkkaa ja lisää rannan kivisyyttä.

Ihminen on toimillaan usein nopeuttanut luontaista kehitystä tai aiheuttanut rajujakin muutoksia rannan luonnontilaan. Tavallisimpia ongelmia ovat rannan madaltuminen, liettyminen ja umpeenkasvu. Ne johtuvat yleensä siitä, että valuma-alueelta kulkeutuu vesistöön liikaa ravinteita ja kiintoainetta. Umpeenkasvun syynä voi paikoin olla myös järven vedenpinnan lasku tai se, ettei rantoja enää laidunneta.

Rannan liettyminen ja umpeenkasvu haittaavat rannan käyttöä. Laaja umpeenkasvu on haitallista myös vesiluonnolle. Kunnostamisella voidaan sekä parantaa virkistyskäytön edellytyksiä että huolehtia luonnon hyvinvoinnista. Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelma edistää ja tukee rantaluontotyyppien kunnostamista ja hoitoa.

Kunnostukseen yhteisvoimin

Oman rannan kunnosta voi usein huolehtia kevyin menetelmin. Umpeenkasvua voi torjua, kun niittää ruovikkoa säännöllisesti ja korjaa niittojätteen pois. Pienimuotoisesta, käsin tapahtuvasta niitosta tai esimerkiksi veneilyä haittaavan kiven siirrosta ei tarvitse ilmoittaa viranomaisille.

Usein umpeenkasvu vaivaa kuitenkin laajempia alueita. Silloin on järkevää ryhtyä kunnostukseen yhteisvoimin muiden ranta-asukkaiden tai osakaskunnan kanssa. Osakaskunta on keskeinen taho kunnostushankkeessa, koska se voi tehdä yhteisiä vesialueita koskevia päätöksiä. Muita tärkeitä yhteistyötahoja ovat kalastajat, kunta ja elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY-keskus) sekä mahdollinen vesiensuojeluyhdistys.

Ilmoitus ELY-keskukseen

Vähänkään suuremmat kunnostustyöt, esimerkiksi koneellinen niitto tai ruoppaus, edellyttävät ilmoituksen tekoa ELY-keskukseen. Ruoppaus- ja niittoilmoituksen voi tehdä ELY-keskusten yhteisellä alustalla. Ilmoituksen tekeminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Ilmoituksen tekeminen on maksutonta.

Ilmoitus ELY-keskukseen pitää tehdä, vaikka kunnostus koskisi vain omaa rantaa, sillä kunnostustoimien vaikutukset voivat ulottua kauemmaksi. Esimerkiksi rannan ruoppauksesta syntyvät samentumat saattavat levitä satojen metrien päähän. Ruoppauksesta onkin aina syytä keskustella ja sopia etukäteen lähinaapureiden ja vesialueen omistajan kanssa. Koneelliseen niittoon tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa.

Ilmoituksen perusteella ELY-keskus voi vaatia, että työlle haetaan lupa aluehallintovirastosta. Luvan tarpeesta voi tehdä etukäteen lausuntopyynnön ELY-keskukselle. Tilavuudeltaan yli 500 m3:n ruoppaukselle tulee aina hakea lupa aluehallintovirastolta. Lupa vaaditaan myös, jos hanke muuttaa vedenkorkeutta tai virtaamaa tai esimerkiksi estää kalojen kulkua. Aluehallintoviraston luvat ovat maksullisia.

Ensin tehdään suunnitelma

Kunnostushankkeen ensimmäinen vaihe on suunnitelman laadinta. Hyvästä suunnitelmasta selviää, miksi kunnostusta tarvitaan, mitä sillä halutaan saavuttaa ja miten se toteutetaan. Suunnitelmasta ilmenevät myös käytettävät kunnostusmenetelmät, kunnostettava alue, niitto- ja ruoppausaineksen hyötykäyttö ja aikataulu sekä kunnostuksen toteuttajat. Suunnitelmaa varten on myös hyvä selvittää alueen luontoarvot ja mahdolliset suojeltavat lajit, jotka pitää ottaa huomioon kunnostusta toteutettaessa.

Suunnitelma kannattaa laatia yhteistyössä kaikkien hankkeeseen osallistuvien tahojen kanssa. Sen voi myös teettää ulkopuolisella suunnittelijalla. Huolellisesti laadittu suunnitelma helpottaa asiointia viranomaisten kanssa. Se auttaa myös torjumaan myöhempiä ristiriitoja ja erimielisyyksiä siitä, miten hankkeessa edetään.

Kunnostuksessa muistettava rantaluonto

Vesikasvit ovat tärkeä osa järviluontoa. Ruovikot luovat suotuisan ja turvallisen elinympäristön monille vesilinnuille, kaloille ja pohjaeläimille. Vesikasvit myös sitovat pohja-aineksen paikoilleen ja pidättävät valuma-alueelta tulevaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Uposkasvit ja niiden pinnalle kiinnittyneet levät sitovat itseensä osan veden ravinteista. Näin ne ehkäisevät sinileväkukintoja ja auttavat veden pysymistä kirkkaana. Vesikasvillisuus myös vaimentaa aallokkoa ja ehkäisee rannan eroosiota.

Rantojen kunnostuksessa on tärkeää ottaa huomioon luonnon monimuotoisuus. Kunnostuksessa ei pidä pyrkiä poistamaan kaikkea vesikasvillisuutta. Usein riittää, että harvennetaan tiheimpiä kohtia ja estetään ruovikoiden laajeneminen. Kasvustojen harventaminen parantaa veden virtausta sekä kohentaa kalaston ja linnuston elinoloja. On hyvä huomioida, että ruovikon harventaminen lisää yleensä muiden vesikasvien määrää.

Niitto vai ruoppaus?

Rannan umpeenkasvua kannattaa ensisijaisesti torjua niittämällä. Järviruokoa ja muita ilmaversoisia kasveja voidaan niittää joko viikatteella tai vesikasvien poistoon tarkoitetulla niittokoneella. Niitto on tärkeää toteuttaa niin, ettei häiritä lintujen pesintää ja että niitetty kasvimassa kerätään pois. Uposkasveja poistetaan nuottaamalla ja haraamalla.

Tehokkain niittoaika on heinä-elokuussa. Ruovikkoa voidaan niittää myös talvella jään päältä, mikä helpottaa seuraavan kesän niittoja.

Ennen niittoa tulee suunnitella niittoaineksen käsittely – keruu, läjityspaikka ja hyötykäyttö – sekä hankkia maanomistajan luvat. Kasvimassat soveltuvat maanparannusaineeksi, kateaineeksi, biokaasutukseen tai lantakompostien seosaineeksi.

Rannan ruoppaus on niittoa selvästi järeämpi toimi, josta voi koitua monenlaista haittaa rantaluonnolle. Ruoppaus tuhoaa rannan elinympäristöjä niin, että osa lajeista voi kadota kokonaan. Myös kalojen kutualueet voivat tuhoutua. Ruoppaus voi samentaa vettä ja vapauttaa pohjasedimenttiin sitoutuneita ravinteita veteen, mikä lisää sinileväkukintojen riskiä. Ruoppausta tulee aina harkita huolellisesti ja suunnitella se niin, että haitat minimoituvat.

Ruopata voi pääsääntöisesti 1.9.–30.4 välisenä aikana. Suojelu- ja Natura 2000 -alueilla sekä muilla linnuston kannalta merkittävillä alueilla työaika on 1.10.–31.3. Ruoppausainesta ei saa läjittää vesialueelle. Ennen ruoppauksen toteuttamista tulee suunnitella aineksen nosto- ja läjityspaikka sekä saada maanomistajalta kulku- ja läjitysluvat. Ruoppausmassoja voi käyttää ruman tai hankalan maastokohdan maisemointiin taikka pellon pinnan nostoon tai muotoiluun.

Entä jos rantaviivaa halutaan muokata?

Kun parhaat mökkirannat on jo rakennettu, tontteja myydään myös sellaisilta ranta-alueilta, jotka soveltuvat huonommin virkistyskäyttöön. Rantaa halutaan silloin ehkä muokata vastaamaan paremmin mökkiläisen tarpeita. Rannan muokkauksessa pitää kuitenkin pyrkiä säilyttämään rannan luontainen muoto, eikä vesialuetta saa täyttää ilman erityisiä perusteluja.

Rantaa muokatessa on otettava huomioon luonto- ja maisema-arvot. Pyrkimyksenä on säilyttää rannan monimuotoisuus ja erilaisten elinympäristöjen kirjo. Toimista ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi kalakannoille.

Uimarannan rakentaminen

Pienimuotoinen uimaranta voidaan rakentaa sopivaan kohtaan esimerkiksi siirtämällä kiviä ja levittämällä alueelle hiekkakerros ja tarvittaessa sen alle suodatinkangas. Koneella tehtävästä työstä on tehtävä ilmoitus ELY-keskukseen, joka arvioi, tarvitaanko kunnostukseen aluehallintoviraston lupa. Hiekkaranta kannattaa rakentaa suojaisaan poukamaan, jotta aallot ja virtaukset eivät kuljeta hiekkaa pois.

Laiturin teko

Rannan omistajalla tai haltijalla on yksityistä tarvetta varten oikeus rakentaa laituri, joka voi ulottua toisenkin omistamalle vesialueelle. Laiturin voi rakentaa, vaikka ei olisikaan vesialueen omistaja tai osakas.

Laituri tulisi rakentaa tontin edustalle niin, ettei laituri tai sen käyttäminen rajoita naapuritontin käyttöä. Laituri on syytä sijoittaa mahdollisimman kauas naapurin rajasta ja se pitää suunnata mahdollisimman haitattomasti. Ennen laiturin rakentamista asiasta on tärkeää neuvotella lähinaapureiden kanssa ja ottaa huomioon näiden esittämät mielipiteet, sillä laiturin rakentaja on vastuussa rakennelmiensa aiheuttamista haitoista.

Yleisesti suositellaan, että tavallinen mökkilaituri eli pukkien tai paalujen päällä oleva kevytrakenteinen laituri olisi enintään 10-15 metriä pitkä ja kaksi metriä leveä. Laiturin tulee rakenteensa puolesta olla mahdollisimman avoin niin, että veden virtauksia ei oleellisesti rajoiteta. Jokainen ranta on kuitenkin olosuhteiltaan erilainen, mikä tulee huomioida suunnittelussa.

Mikäli laiturin rakentaminen aiheuttaa haittaa vesialueen omistajalle, vesistölle tai naapurille tai se tehdään yleiseen käyttöön, laiturin rakentaminen edellyttää aluehallintoviranomaisen lupaa. Suurehkoihin laitureihin saatetaan tarvita myös kunnalta toimenpidelupa. Lupa saatetaan tarvita myös, jos laiturista aiheutuu haittoja, joita ei ole etukäteen pystytty sopimaan naapurien kanssa.

Lisätietoja laiturin rakentamisesta saa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ja ELY-keskuksesta.

Lisää tietoa aiheesta:

Vesi.fi:

Vesi.fi:n aineistopankki:

Muualla verkossa: