Pintavesien luokittelun periaatteet

Pintavedet luokitellaan niiden ekologisen ja kemiallisen tilan mukaan. Ekologisen tilan luokittelussa tarkastellaan ensisijaisesti biologisia laatutekijöitä, kemiallisen tilan luokittelussa taas tiettyjä vaarallisia ja haitallisia aineita.

Pintavesien tila arvioidaan samoin perustein kaikkialla Euroopan unionissa. Arviointi on osa EU:n vesipuitedirektiivin täytäntöönpanoa. Arvioinnin avulla saadaan tieto niistä vesistä, joiden tilaa pitää parantaa.

Arviointi perustuu vesimuodostuman ekologisen tilan ja kemiallisen tilan luokitteluihin. Ekologisen ja kemiallisen tilan luokittelut ovat toisistaan riippumattomia. Joki, järvi tai rannikkovesi voidaan siten luokitella esimerkiksi ekologiselta tilaltaan välttäväksi mutta kemialliselta tilaltaan hyväksi. Kokonaisarvosana määräytyy heikomman tuloksen mukaan.

Ekologisen tilan laatutekijät ja luokat

Ekologisen tilan luokittelussa tarkastellaan ensisijaisesti biologisia laatutekijöitä: planktonleviä, piileviä, vesikasveja, pohjaeläimiä ja kaloja. Luokittelun lähtökohtana on se, kuinka paljon ihminen on toiminnallaan vaikuttanut näihin eliöryhmiin. Eliöstön tilaa verrataan tilanteeseen, jossa ihminen ei ole aiheuttanut havaittavaa vaikutusta. Mitä suurempi vaikutus on, sitä heikompi on vesistön ekologinen laatu.

Luokittelussa otetaan huomioon myös veden fysikaalisia ja kemiallisia laatutekijöitä. Näihin kuuluvat ensisijaisesti veden ravinnepitoisuudet, happamuus ja näkösyvyys.

Lisäksi tarkastellaan vesimuodostuman hydrologisia ja morfologisia laatutekijöitä. Niitä ovat vesien säännöstelyn, patoamisen ja muun vesirakentamisen aiheuttamat muutokset veden kulkuun ja korkeuteen sekä vesiuoman tai -altaan muotoon ja laatuun. Arvioitavia tekijöitä ovat esimerkiksi vaellusesteet ja vedenpinnan talviaikainen alenema.

Tarkastelujen perusteella vesimuodostuma sijoitetaan johonkin seuraavista tilaluokista: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä, huono. Luokka määräytyy niin sanotussa yhdennetyssä tarkastelussa, jossa otetaan laatutekijöiden ja niiden keskinäisten suhteiden lisäksi huomioon muun muassa aineiston mahdolliset puutteet ja muut tapauskohtaiset tilanteet. Luokille on myös määritetty sanalliset kuvaukset.

Keinotekoisten vesien ekologinen tilaluokitus

Oman eritysryhmänsä muodostavat keinotekoiset tai voimakkaasti muutetut vesimuodostumat (KeVoMu). Tällaisia ovat esimerkiksi tekojärvet, kanavat ja muut pääosin maa-alueelle rakennetut keinotekoiset vesialueet. KeVoMu-vedeksi voidaan nimetä myös hydrologisilta tai morfologisilta ominaisuuksiltaan voimakkaasti muutettu vesimuodostuma, jonka hyvää tilaa ei voida saavuttaa aiheuttamatta merkittävää haittaa vesistön tärkeälle käyttömuodolle, esimerkiksi tulvasuojelulle tai vesivoimataloudelle. KeVoMu-vesiksi on Suomessa nimetty kaikkiaan 133 vesimuodostumaa, joista puolet on jokivesiä.

Keinotekoisten ja voimakkaasti muokattujen pintavesien luokittelu perustuu saavutettavissa olevaan ekologiseen tilaan. Vesimuodostuma luokitellaan saavutettavissa olevalta tilaltaan parhaaksi, hyväksi, tyydyttäväksi, välttäväksi tai huonoksi.

Kemiallisen tilan luokitus

Kemiallisen tilan luokittelu perustuu EU-tasolla valittujen aineiden pitoisuuksiin vesiympäristössä ja pitoisuuksista annettuihin ympäristönlaatunormeihin. Jos yhdenkin aineen pitoisuus ylittää normin, vesimuodostuman kemiallista tilaa ei luokitella hyväksi. Kemiallisella tilalla on vain kaksi luokkaa: hyvä ja hyvää huonompi.

Ympäristönlaatunormit on asetettu 53:lle vesissä esiintyvälle vaaralliselle ja haitalliselle aineelle tai aineryhmälle. Ne on esitetty valtioneuvoston asetuksessa vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006, liite 1C). Esimerkkejä haitallisista aineista ovat muun muassa elohopea, kadmium, lyijy, organohalogeeniyhdisteet ja orgaaniset tinayhdisteet.