Julkaistu: 17.6.2021
Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus
Näin toimit tulvatilanteessa
Tulvatilanteesta selviää parhaiten, kun on valmistautunut siihen hyvin. Jos tulva kuitenkin uhkaa kotia, pitää sieltä poistua hyvissä ajoin ja seurata muutenkin viranomaisen ohjeita.
Tulvatilanteessa tärkeintä on varmistaa oma ja läheisten turvallisuus. Anna myös naapuriapua. Varsinkin iäkkäitä naapureita pitää auttaa varautumaan tulviin ja toimimaan tulvatilanteessa. Talon ja omaisuuden suojaamiseen pitää ryhtyä jo ennen kuin tulvavesi nousee.
Seuraa tulvatilanteen kehitystä
- Seuraa Tulvakeskuksen tilannetiedotteita. Niissä kerrotaan vesi- ja tulvatilanteen kehityksestä sekä ennustetaan tulevia tulvia ja niiden aiheuttamaa vahingonvaaraa.
- Seuraa viranomaisten tiedotuksia, hälytyksiä ja ohjeita tiedotusvälineistä ja verkosta.
Suojaa kotisi ja sähkölaitteet
- Rakenna suojavalli talosi ympärille esimerkiksi hiekkasäkeistä.
- Suojaa talon sokkeli ja seinän alaosa muovilla.
- Jos vaarana on veden valuminen kellariin, asenna sinne uppopumppu.
- Tuki ja tiivistä pohjakerroksen lattiakaivot ja WC-istuimet, jottei viemärivesi nouse niistä ylös.
- Kaiva tulvavallin sisään tai talon lähelle ämpärin kokoinen kuoppa maahan ja laita sinne ämpärissä uppopumppu tulvavesien pumppaamiseksi pois.
- Tuki viemärit, rummut ja salaojat.
- Suojaa vaarassa olevat sähkölaitteet.
Jos tulva nousee uhkaavan lähelle
- Seuraa viranomaisten tiedotuksia ja ohjeita ja toimi niiden mukaisesti.
- Katkaise sähkö pääkytkimestä ja ota vaarassa olevat sähkölaitteet pois toiminnasta. Älä koske kastuneisiin sähkölaitteisiin.
- Sulje kaikki kaasuventtiilit ja öljylämmityksen venttiilit.
- Älä käytä hissiä. Kulkeminen hissillä tulvan vallassa olevaan kellarikerrokseen voi olla hengenvaarallista.
- Varmista reitti, jota pitkin voit poistua tulva-alueelta. Varaudu tarvittaessa kulkemaan veneellä.
Kun tulvavesi alkaa nousta kodin ympärille
- Poistu talosta hyvissä ajoin, kun kulkureitit ovat vielä turvallisia.
- Pysy poissa tulvavedestä. Tulva voi nostaa viemärikannet pois paikaltaan ja huuhtoa maata pois yllättävistä paikoista. Tulvavesi voi myös olla saastunutta. Pese kädet tarvittaessa.
- Varo erityisesti virtaavaa tulvavettä. Jo 15 cm syvä virtaava vesi voi kaataa ihmisen.
- Jos liikut autolla, aja varovasti. Tulvavesi voi katkaista tieyhteydet, täyttää alikulkutunnelit ja siirtää siltoja.
- Älä koskaan aja autoa tulvivalle tielle. Tulva on voinut huuhtoa tien pois tai siihen on voinut uurtua syviä uomia. Jo 45–60 cm syvyinen vesi voi saada auton kellumaan ja kulkeutumaan syvempään veteen, jolloin matkustajien hukkumisriski kasvaa.
- Jos auto sammuu, jätä auto ja hakeudu korkeampaan maastoon.
- Jos et pääse omin avuin turvaan, soita hätänumeroon 112, kerro sijaintisi ja pyydä apua.
Toiminta tulvan jälkeen
- Seuraa viranomaisten ohjeita, ennen kuin palaat tulva-alueelle. Varmista, että alueella asuminen on turvallista.
- Varmista, että alueen rummut, hulevesiverkostot ja muutkin käytöstä poistetut laitteet on palautettu normaaliin toimintakuntoon.
- Pura talosi ja sen sähkölaitteiden suojaukset.
- Varmista, että sähkölaitteet ovat kuivat ja toimintakunnossa.
- Kartoita vahingot ja ota valokuvia vaurioista.
- Ota mahdollisimman pian yhteyttä vakuutusyhtiöösi saadaksesi toimintaohjeet korvausasioissa.
Lisää tietoa aiheesta:
Vesi.fi:n artikkelit:
Näin varaudut tulviin,
Kodin suojaaminen tulvalta
Vesi.fi:n teemasivu:
Tulviin varautuminen