Metsätalous ja vesistöjen hyvinvointi

Metsätaloudessa on jo tehty paljon toimia, joilla vähennetään vesistökuormitusta. Toimet eivät ole kuitenkaan osoittautuneet riittäviksi, ja niitä on tehostettava. Tärkeä keino on paikkatietoon perustuva suunnittelu.

Metsätalous aiheuttaa vähintään 12 prosenttia Suomen vesistöjen fosforikuormituksesta ja 10 prosenttia typpikuormituksesta. Metsätaloudella on siten huomattava merkitys vesistöjen rehevöitymiselle koko maan mitassa. Paikalliset vaikutukset voivat olla vielä paljon korostuneempia.

Rehevöitymisen ohella yhä suurempaa huolta aiheuttaa vesistöjen tummuminen. Se johtuu pääosin turvemailla tehdyistä metsätalouden toimista. Ojitus, avohakkuut ja maanmuokkaus altistavat turvemaat eroosiolle ja lisäävät tummumista aiheuttavan humuksen ja raudan kulkeutumista vesistöihin.

Vesiensuojelussa edistytään

Metsätalouden menetelmiä ja vesiensuojelua on vuosien saatossa parannettu paljon. Kun aiemmin metsäojat vedettiin mahdollisimman esteettömästi suoraan vesistöön, nykyisin ojiin sijoitetaan erilaisia virtausta hidastavia ja kuormitusta vähentäviä vesiensuojelurakenteita. Metsiä hakattaessa vesistöjen varrelle jätetään puustoiset suojakaistat estämään kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöön.

Maanmuokkauksessa painopiste on siirtynyt yhä kevyempiin menetelmiin, jotka vähentävät myös vesistökuormitusta. Esimerkiksi ojitusmätästyksen sijaan suositaan naveromätästystä, jossa matalat kuivatusuomat kasvavat pian umpeen ja maa-ainesten ja ravinteiden kulku kohti vesistöä pysähtyy.

Osa metsänhoidon vesiensuojelutoimista on lakisääteisiä, toiset perustuvat vapaaehtoisuuteen tai toteutuvat metsäsertifiointien kautta. Kiinnostus vapaaehtoisiin toimiin on kasvamassa, ja toimia on edistetty aktiivisesti muun muassa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Monimetsä-hankkeessa. Metsäsertifioinneissa vesiensuojelutoimia pyritään lisäämään. Lakisääteisiä toimia tehostetaan ja tarkennetaan lainsäädännön uudistusten yhteydessä.

Tehokkaampia toimia tarvitaan

Uudistukset etenevät kuitenkin liian hitaasti. Metsätalouden aiheuttama vesistökuormitus ei ole nykyisillä toimilla vähentynyt riittävästi, ja muun muassa vesien tummuminen jatkuu. Ilmastonmuutos uhkaa voimistaa kuormitusta entisestään, kun kasvavat sademäärät, rankkasateet ja talvinen lumettomuus altistavat maaperän eroosiolle.

Jotta metsätalouden vesistökuormitus saadaan kääntymään laskuun, tarvitaan isompaa loikkaa. Vesiä tulee suojella nykyistä tehokkaammin metsien käsittelyn kaikissa vaiheissa: hakkuutavan valinnassa, puunkorjuussa, maanmuokkauksessa ja lannoituksessa sekä erityisesti turvemaiden ojituksissa ja muussa vesitalouden säätelyssä.

Toimet on myös sovitettava entistä tarkemmin paikallisiin oloihin. Lainsäädännön ja metsäsertifiointien asettamat velvoitteet on nähtävä eräänlaisena valtakunnallisena minimitasona, jonka lisäksi toteutetaan paikallisten olojen edellyttämiä toimia. Tämä voi joissakin kohteissa tarkoittaa myös luopumista metsän talouskäytöstä ja esimerkiksi suon ennallistamista tai jättämistä ennallistumaan.

Metsänomistaja voi vaatia metsäammattilaiselta minimitasoa tehokkaampaa vesiensuojelua, kuten tavallista leveämpiä suojakaistoja vesistöjen varrelle. Yhdistämällä luontoarvo- ja paikkatietoja voidaan suojavyöhykkeen leveys suunnitella vesiensuojelulle optimaaliseksi. Tätä on testattu erityisesti pienvesien suojavyöhykkeiden suunnittelussa.

Paikkatieto luo perustan vesiensuojelulle

Jokainen metsänomistaja ja luonnossa liikkuja tietää, kuinka pienipiirteisiä metsät ovat. Korkeussuhteet ja muut maastomuodot voivat vaihdella lyhyellä matkalla, samoin maaperän laatu ja kosteusolot. Tämä vaihtelevuus otetaan huomioon, kun päätetään esimerkiksi kasvatettavista puulajeista ja metsänhoitomenetelmistä.

Vielä tarkempaa tarkastelua tarvitaan, jotta metsänkäsittelyn aiheuttama vesistökuormitus saadaan minimoitua. On otettava huomioon muun muassa maaston kaltevuus ja eroosioherkkyys, kosteat painanteet ja uomat sekä veden virtaussuunnat ja -määrät. Erityisesti pitää huomioida lähteiden, purojen ja norojen kaltaiset pienvedet, jotka eivät saa jäädä ajourien alle ja joiden luonnontilaa ja riittävää suojaa pitää muutenkin vaalia. Paikkakohtaisilla ominaisuuksilla on merkitystä myös sille, kuinka leveäksi ja vaihtelevaksi vesistöjen varsille jätettävä suojakaista määritellään. Suojakaistoja tulisi jättää myös ojien ja muiden uomien varsille.

Kaikki tämä edellyttää metsänhoitotoimien huolellista suunnittelua, jonka pitää pohjautua tarkkaan paikkatietoon. Tietoa saadaan sekä maastokäynneillä että erilaisista paikkatietoaineistoista. Aineistot karttuvat koko ajan, kuten paranevat myös mahdollisuudet analysoida niitä paikkatieto-ohjelmien avulla. Tämä luo entistä paremmat edellytykset vesiensuojelutoimien tehostamiselle. Haasteena on tiedon jalkauttaminen kaikille alan toimijoille.

Ojitetuille alueille tarvitaan myös nykyistä enemmän ja tehokkaampia vesiensuojelurakenteita, kuten kosteikkoja ja pintavalutuskenttiä, pidättämään kuivatusvesien mukana vesistöihin kulkeutuvaa kiintoainesta, ravinteita ja orgaanisia yhdisteitä. Suometsätaloudessa vaikuttavimpia vesiensuojelukeinoja ovat ojitusten tarveharkinta sekä jatkuva puupeitteisyys, joka vähentää ojitustarvetta.