Maatalouden vesiensuojelu

Peltoviljelyn ja kotieläintalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta voidaan vähentää eri keinoin. Perinteisten vesiensuojelutoimien lisäksi suositellaan kokonaisvaltaisempia menetelmiä, joilla turvataan myös maan hyvä rakenne ja vesitalous. Tärkeää on ratkaista ravinteiden epätasainen jakautuminen kasvinviljelytilojen ja kotieläintilojen välillä.

Yli puolet Suomen pintavesiin päätyvästä ihmisen aiheuttamasta ravinnekuormituksesta tulee maataloudesta. Varsinkin peltovaltaisilla valuma-alueilla maatalous on merkittävä kuormituslähde. Pelloilta huuhtoutuu ravinteita ja maa-ainesta vesistöihin erityisesti keväisten ja syksyisten sulamis- ja sadevesien mukana. Etelä-Suomessa huuhtoutuminen voi olla voimakasta myös leutojen talvien vuoksi.

Maatalouden aiheuttamaa ravinnekuormitusta on pyritty vähentämään lukuisin toimenpitein. Niiden vaikutukset vesien tilaan näkyvät kuitenkin tyypillisesti vasta pitkällä viiveellä. Maatalouden aiheuttama vesistökuormitus onkin edelleen huomattavaa, ja ilmastonmuutos lisää kuormitusriskiä entisestään. Tämä edellyttää toimien tehostamista ja niiden parempaa kohdentamista. Avuksi voivat tulla maatalouden mahdolliset rakennemuutokset, joilla voi olla iso merkitys kuormituksen vähenemiselle.

Räätälöityä vesiensuojelua

Peltoviljelyn ravinnekuormitusta voidaan vähentää muun muassa viljelyteknisin keinoin ja mitoittamalla lannoitus viljelykasvin tarpeen mukaan. Eroosioherkillä pelloilla on tärkeää pitää pelto talvella kasvipeitteisenä. Maa on kuitenkin hyvä muokata aika ajoin, koska jatkuva kasvipeitteisyys voi lisätä liuenneen fosforin huuhtoutumisriskiä.

Vesiensuojelumenetelmät tulee valita kullekin peltolohkolle siten, että otetaan huomioon lohkon erityispiirteet ja riskit. Tehokkaimmat toimet kohdistetaan niille pelloille, joilla huuhtoutumisriski on suurin. Tämä maksimoi vesiensuojelutoimista saatavan ympäristö- ja kustannushyödyn.

Lannan ja lietelannan varastointi ja käyttö

Kotieläineläintaloudessa ympäristön kannalta olennaista on lannan oikein mitoitettu ja toteutettu varastointi ja käsittely. Kun toimitaan säädösten mukaan ja huolellisesti, eläinsuojista ja lantaloista ei tule vesistöjä kuormittavia valumia tai merkittäviä ammoniakkipäästöjä ilmaan. Myös eläinten jaloittelualueilta lanta ja valumavedet pitää kerätä talteen.

Lannan ravinteet saadaan hyötykäyttöön, kun lantaa käytetään peltojen lannoitukseen kasvien ravinnetarpeen mukaisesti. Tärkeää on, että levitysaika on oikea ja lanta mullataan heti levittämisen jälkeen. Tämä vähentää typen haihduntaa sekä ravinteiden huuhtoutumista kuivatusojiin ja edelleen vesistöön.

Lannan hyötykäytön suurin haaste on kotieläintuotannon ja kasvinviljelyn eriytyminen. Kun lantaa syntyy tietyllä alueella paljon suhteessa lannoituksen tarpeessa olevaan peltopinta-alaan, lanta on kyettävä prosessoimaan niin, että vettä saadaan poistettua tehokkaasti ja typpi ja fosfori erotettua eri jakeisiin. Jakeet on sitten mahdollista kuljettaa ja levittää sinne, missä eri ravinteita tarvitaan. Lannan sisältämä energia kannattaa ottaa prosessoinnin yhteydessä talteen biokaasuna.

Kasvisruokavalion suosiminen voi osaltaan auttaa vähentämään lannan syntymistä ja peltopinta-alan tarvetta olettaen, että kysynnän muutos heijastuu kotimaiseen maataloustuotantoon. Ruokavaliomuutokset eivät kuitenkaan ratkaise kotieläintalouden ja kasvinviljelyn eriytymisen ongelmaa. Vaikka lannan tuotanto vähenisi absoluuttisesti, jäljelle jäävä kotieläintuotanto olisi edelleen – ja kenties entistä vahvemmin – alueellisesti ja paikallisesti keskittynyttä.

Katse maan rakenteeseen ja luonnonmukaiseen vesienhallintaan

Maatalouden perinteisten vesiensuojelukeinojen rinnalle ovat nyttemmin nousseet kokonaisvaltaiset menetelmät, kuten valuma-aluelähtöinen vesienhallinta ja peltomaan rakenteesta huolehtiminen. Näistä toimista on monenlaista hyötyä myös viljelylle: niiden avulla voidaan parantaa peltojen viljeltävyyttä, ravinteiden käytön tehokkuutta ja satovarmuutta.

Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta tarkoittaa, että vesiä ohjataan sinne, missä vedestä on kulloinkin eniten hyötyä ja toisaalta vähiten haittaa. Vettä voidaan esimerkiksi pidättää keväällä valuma-alueen yläosien kosteikoissa, joista se vapautuu kesän mittaan lieventämään mahdollisia kuivuusongelmia. Hyödyt viljelylle, vesiensuojelulle ja luonnon monimuotoisuudelle lisääntyvät, kun vesienhallintaan liitetään kaksitasouoman kaltaisia luonnonmukaisia ratkaisuja. Hyvä vesitalous lieventää myös maan tiivistymisriskiä.

Viljelymaan rakenne ja kasvukunto kohenevat, kun kivennäismaahan saadaan riittävästi eloperäistä ainesta. Samalla maan vedenpidätyskyky paranee ja ravinnehuuhtoumat vähenevät. Kasvit menestyvät paremmin, minkä ansiosta ne käyttävät peltoon levitetyt ravinteet tehokkaammin. Hyvärakenteinen maa säilyy viljavana myös vaihtelevissa ja äärimmäisissä sääoloissa.

Maan rakennetta voidaan parantaa myös rakennekalkituksen, kipsikäsittelyn ja kuitujen avulla. Näitä maanparannusaineita syntyy teollisuusprosessien sivutuotteena. Ne parantavat pintamaan mururakennetta ja vähentävät savimaiden liettymistä. Samalla ne hillitsevät tehokkaasti fosforivalumia ja lisäävät myös peltojen hiilensidontaa. Rakennekalkki vähentää myös maaperän happamuutta.

Maatalouden vesiensuojelua ohjaavat säädökset ja ohjelmat

Maatalouden vesiensuojelua ohjaavat niin sanottu nitraattiasetus, lannoitelain nojalla annettava fosforiasetus, maatalouden rakennetukilainsäädäntö, vesilaki ja ympäristönsuojelulaki sekä useat muut lait ja asetukset, kuten kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita koskevat säädökset. Kotieläintalouden toimintaa ja ympäristövaikutuksia ohjataan myös ympäristölupamenettelyllä ja yleisellä ilmoitusmenettelyllä.

Euroopan unionin yhteisessä maatalouspolitiikassa (CAP) on myös mukana ympäristönäkökulmia. Käytännön ympäristönsuojelutoimia ohjaavat CAPin sisältämät tukiehdot ja ekojärjestelmä sekä maatalousyrittäjille vapaaehtoinen ympäristökorvausjärjestelmä toimenpiteineen. Sen piirissä on hieman alle 90 prosenttia Suomen viljelymaasta ja tiloista. Järjestelmällä on ollut myönteisiä ympäristövaikutuksia – joskaan ei aivan odotusten mukaisia, mikä johtuu muun muassa puutteista toimenpiteiden kohdentamisessa. CAPin uusin ohjelmakausi kattaa vuodet 2023–2027.

Ympäristönsuojelulain mukaiset luvat ja ilmoitukset

Tietyn eläinmäärän ylittäville eläinsuojille ja turkistarhoille tarvitaan ympäristölupa. Lupaa haetaan aluehallintovirastosta, mieluiten sähköisesti aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Pienehköille turkistarhoille lupaa haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.

Lupakynnyksen alittavista, mutta tietyn eläinmäärän ylittävistä eläinsuojista on tehtävä ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus. Ilmoitus tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, ja se on jätettävä viimeistään 120 vuorokautta ennen toiminnan suunniteltua aloittamispäivää.

Lupa- ja ilmoitusvelvollisuuksia koskevat eläinmäärät ja muuta tietoa ympäristönsuojelulain mukaisista luvista ja ilmoituksista löytyy ymparisto.fi-palvelusta:

Nitraattiasetuksen mukaiset ilmoitukset

Valtioneuvoston antama niin sanottu nitraattiasetus (1250/2014) sisältää määräyksiä muun muassa lantaloiden vähimmäiskoosta, lannan levitysajoista ja typpimääristä, suojavyöhykkeistä, jaloittelualueista ja lannan aumauksesta.

Lannan levityksen kieltoajasta voidaan poiketa erityisen poikkeuksellisissa oloissa. Poikkeaminen kuitenkin edellyttää, että poikkeamisesta tehdään niin sanottu lantapoikkeusilmoitus. Lantaa voidaan varastoida aumassa pellolla vain työteknisen tai hygieenisen syyn niin vaatiessa. Aumaamisen edellytyksistä säädetään nitraattiasetuksessa. Myös lannan aumaamisesta tulee tehdä ilmoitus. Lannan lisäksi myös orgaanisten lannoitevalmisteiden aumavarastoinnista sekä kompostin jälkikypsytyksestä tulee tehdä vastaava ilmoitus. Edellä mainitut ilmoitukset tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa vuosittain elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) saamistaan lannan varastointiin liittyvistä valvontailmoituksista.

Nitraattiasetukseen liittyvät lomakkeet (eivät ole saavutettavia):

Ilmoitus lannan levittämisestä poikkeustilanteissa
Aumausilmoituslomake (entinen patterointi-ilmoitus)
Aumausilmoitusten vuosiyhteenvetolomake

Keskeiset toimijat ja vastuut

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) vastaavat maatalouden vesiensuojelun alueellisesta järjestämisestä sekä ohjaavat ja avustavat sidosryhmiä ja yrittäjiä maatalouden vesiensuojeluasioissa. ELY-keskukset antavat myös lausuntoja ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisiin lupahakemuksiin ja ilmoituksiin sekä valvovat aluehallintovirastojen myöntämien lupien noudattamista.

Aluehallintovirastot (AVI) käsittelevät suurten eläinsuojien ympäristölupahakemukset.

Kunnat käsittelevät eläinsuojien ilmoitukset ja tiettyjen pienten eläinsuojien ympäristölupahakemukset. Ne myös valvovat myöntämiensä lupien ja nitraattiasetuksen vesiensuojelumääräyksiä.

Maatalousyrittäjät tekevät tarvittavat ilmoitukset ja hakevat tarvittavat luvat sekä noudattavat lakeja, lupamääräyksiä, ympäristökorvausjärjestelmän sitoumuksia ja hyvää maatalouskäytäntöä.

Lisää tietoa aiheesta:

Vesi.fi:n artikkeli:
Luonnonmukaiset menetelmät maankuivatuksessa

Vesi.fi:n teemasivu
Maa- ja metsätalouden vesienhallinta

Vesi.fi:n aineistopankki:
Ravinteiden kierrätys alkutuotannossa ja sen vaikutukset vesien tilaan