Maankuivatus ja happamat sulfaattimaat

Maankuivatus rannikkoseutujen happamilla sulfaattimailla vaatii erityistä harkintaa ja huolellisuutta. Jos pohjaveden pinta laskee, veteen voi vapautua happamoittavia aineita ja metalleja.

Happamat sulfaattimaat syntyivät jääkauden jälkeen, ja ne ovat entistä merenpohjaa. Merenpohjan bakteerit hajottivat pohjaan vajonneita kuolleita merieliöitä ja kuluttivat samalla happea. Hapettomissa oloissa sedimenttiin syntyi raudan ja rikin muodostamia rautasulfidisaostumia. Vaikka maa on sittemmin noussut merestä, saostumat ovat säilyneet. Niitä esiintyy lähinnä hienorakeisissa maalajeissa: savessa ja siltissä. Hiekka- ja turvemailla happamat kerrostumat voivat sijaita jonkin matkaa maanpinnan alapuolella.

Sulfaattimaita esiintyy varsinkin Pohjanlahden rannikolla, mutta myös muilla rannikkoalueilla. Laajimmat riskialueet sijaitsevat Merenkurkun ja Perämeren ympäristössä.

Pohjaveden pinnan lasku aiheuttaa haitallisia päästöjä

Rautasulfidi värjää sulfaattimaat tavallisesti mustaksi tai tummanharmaaksi. Maa voi myös haista rikkivedyltä. Tällaista maata esiintyy tyypillisesti pohjaveden pinnan alapuolella, missä maaperä on hapetonta. Kun olot säilyvät hapettomina, rautasulfidisaostumat pysyvät maaperässä, eivätkä aiheuta ongelmia.

Tilanne muuttuu, jos pohjaveden pinta laskee ja sulfidisaostumat altistuvat ilman hapelle. Silloin sulfaattimaissa muodostuu happamia aineita, maan pH-arvo laskee ja maaperästä alkaa myös vapautua useita metalleja.

Happamalta sulfaattimaalta tulevat päästöt voivat aiheuttaa vahinkoa vesistöissä. Pahimmillaan syntyy kalakuolemia, kun vesistö happamoituu ja kalat altistuivat suurille metallipitoisuuksille. Myös pohjavesi voi pilaantua.

Ojitus happamilla sulfaattimailla

Happamilla sulfaattimailla tapahtuvasta ojituksesta on aina ilmoitettava alueelliselle ELY-keskukselle. Myös ojan kunnossapidosta on ilmoitettava, jos ojan alkuperäinen kaivusyvyys muuttuu ja tämä muutos voi aiheuttaa vesien happamoitumista.

Päästöjen riskiä voidaan pienentää

Ojituksilla ja ojien perkauksilla lasketaan pohjaveden pintaa, jolloin päästöjen riski kasvaa. Sulfaattimailla tulisi sen vuoksi mieluiten luopua ojituksesta tai perkauksesta kokonaan. Jos tämä ei ole mahdollista, voidaan päästöjen riskiä pienentää esimerkiksi vähentämällä kaivun syvyyttä. Ojien vedenpintaa tulisi myös säännöstellä niin, että vedenpinta pysyy tasaisena eikä maa altistu ilman hapelle. Mahdolliset kaivumassat pitää käsitellä oikein, esimerkiksi kalkita.

Ohjeita siitä, miten happamat sulfaattimaat otetaan huomioon peruskuivatuksessa, löytyy VIMLA-hankkeen verkkosivuilta.

Lisää tietoa aiheesta:

Vesi.fi:n aineistopankki:
Mitä ovat happamat sulfaattimaat?
Sulfaattimaiden kaivumassojen kalkitus
Happamien sulfaattimaiden huomioiminen peruskuivatuksessa
Metsänhoito happamilla sulfaattimailla
Maastokäyttöisten tunnistusmenetelmien kehittäminen happamille sulfaattimaille
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen ja riskinarviointi pikamenetelmin – menetelmäohje
Happamien sulfaattimaiden kansallinen opas rakennushankkeisiin

Muualla verkossa:
VIMLA-hanke 
Happamat sulfiittimaat kartalla (GTK)
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen pikamenetelmin kenttälaboratoriossa – YouTube
Maaperänäytteenotto happamilla sulfaattimailla – Youtube
Maastohavainnot happamien sulfaattimaiden tutkimuksissa – Youtube
Happamien sulfaattimaiden tunnistaminen ja riskinarviointi pikamenetelmin – Youtube