Julkaistu: 3.6.2022

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Loiset kuuluvat terveeseen vesiluontoon

Loisinta on vesistöissä niin yleistä, että sen täytyy olla menestyksekäs elämäntapa. Loisen elämä voi kuitenkin olla todella mutkikasta. Tarvitaan monta onnekasta sattumaa, jotta suku jatkuu.

Lahna näyttää päällepäin terveeltä. Kalaa peratessa löytyy kuitenkin yllätys: vatsaontelo on täynnä puolen sentin levyistä vaaleaa hihnaa, kuin kypsää nauhamakaronia. Lisäksi siellä kiemurtelee ohuita punaisia matoja!

Kalan vatsaontelossa tai pinnalla näkyviä loisia ei tarvitse hätkähtää, kala on niistä huolimatta aivan syömäkelpoinen. Loisten löytyminen kertoo pikemminkin siitä, että ekosysteemi toimii hyvin. Loiset estävät isäntälajejaan nousemasta liian herkästi valta-asemaan. Tutkijalle loiset antavat tietoa esimerkiksi kalojen ravinnonkäytöstä ja vesistön tilasta.

Suurin osa vesien lukuisista loisista on niin pieniä, että niitä on vaikea nähdä paljaalla silmällä. Monella loisella on myös hyvin mutkikas elinkierto. Mikroskooppisen pieni imumato, Diplostomum spathaceum, lisääntyy kalaa syövien lintujen, lähinnä lokkien suolessa. Munat päätyvät linnunkakan mukana vesistön pohjalle. Jos käy hyvin, kotilo syö munan. Kotilossa loinen kasvaa ja ryhtyy tuottamaan uintikykyisiä toukkia. Mikäli toukka löytää kalan, se matkaa kalan sisällä eläimen silmän linssin pinnalle. Siellä toukka odottelee, että lintu nappaisi kalan ja loisen elinkierto voisi alkaa alusta.

Loisella on myös keinonsa lisätä sattumien todennäköisyyttä. Kalaan päässyt toukka saa isännässään aikaan muutoksia: kala alkaa uida lähempänä pintaa eikä pysty muuttamaan suojaväritystään uuden elinympäristön mukaiseksi. Näin lintu löytää sen helpommin.

Vesien loiseläimet ovat ihmiselle enimmäkseen vaarattomia – paitsi hyvin harvinainen lapamato. Pientä kiusaa aiheuttaa joskus myös järvisyyhy.

Kuva: © Jarno Turunen, Syke