Julkaistu: 9.9.2021

Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus

Järvien kunnostus

Järven kunnostustarve syntyy Suomessa useimmiten siitä, että järvi on rehevöitynyt, mataloitunut tai kasvamassa umpeen. Jotta kunnostus tuottaisi pysyviä tuloksia, on usein puututtava myös valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen.

Järven kunto on paljolti riippuvainen valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta. Jos järveen laskevat joet, purot ja ojat tuovat mukanaan paljon ravinteita ja kiintoainesta, pelkkä järven kunnostaminen ei auta. Kunnostus- ja hoitohankkeissa onkin aina selvitettävä valuma-alueelta tulevan kuormituksen suuruus – ja useimmiten myös vähennettävä sitä. Vain siten voidaan varmistaa, että kunnostuksen vaikutukset ovat pysyviä.

Kunnostustoimet valitaan järvikohtaisesti. Järven ominaisuudet vaikuttavat suuresti siihen, miten hyvin eri toimet tehoavat. Ennen kunnostustoimien valintaa, pitää hankkia perustiedot järven kunnosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Lisäksi pitää ottaa huomioon, miten eri kunnostustoimet, kuten vesikasvien poisto tai hoitokalastus, vaikuttavat veden laatuun, järven käyttömahdollisuuksiin sekä suojelu- ja luontoarvoihin.

Järvet kärsivät rehevöitymisestä

Rehevöityminen on tavallisin syy, miksi järveä ryhdytään kunnostamaan. Rehevöityminen vaivaa etenkin matalia, taajamien tai peltojen ympäröimiä järviä. Niissä kuormitus on suurta järven vesitilavuuteen nähden, ja ne voivat rehevöityä nopeasti. Suuret ja syvät järvet rehevöityvät hitaammin.

Rehevöitymisen tunnistaa muun muassa siitä, että levät ja vesikasvit runsastuvat ja vesi samenee. Kalaverkot ja rantakivet limoittuvat ja kalaston rakenne muuttuu särkikalavaltaisemmaksi.

Lisääntyneen levä- ja kasvimassan kiihdyttämä hajotustoiminta kuluttaa vedestä happea. Tämä voi aiheuttaa syvänteissä happikatoa varsinkin talvisin. Jos järven alusvesi on hapeton, voi syntyä niin sanottua sisäistä kuormitusta. Siinä pohjaan varastoituneet ravinteet vapautuvat takaisin veteen, levien käyttöön. Tämä ruokkii rehevöitymistä entisestään, jolloin voidaan puhua rehevöitymisen noidankehästä. Talvella happikato voi aiheuttaa kalakuolemia.

Vaivana voi olla myös mataloituminen ja umpeenkasvu

Rehevöitymiseen liittyy usein järven mataloituminen. Suomen järvet ovat luonnostaan enimmäkseen melko matalia – järvien keskisyvyys on vain seitsemän metriä. Noin 3000 järven vedenpintaa on myös aikoinaan laskettu, jotta on saatu lisää viljelysmaata. Jos valuma-alueelta kulkeutuu järveen paljon kiintoainetta, vesi mataloituu entisestään.

Järven mataloitumisesta koituu monenlaista harmia. Pohja ja rannat liettyvät ja vesikasvit valtaavat alaa, mikä haittaa järven virkistyskäyttöä. Oikein kovina pakkastalvina matala järvi saattaa jäätyä pohjaan saakka. Kesällä taas tuuli sekoittaa järveä pohjaa myöten, jolloin pohjasedimenttiin sitoutuneet ravinteet pääsevät ruokkimaan leväkasvustoja.

Pahasti madaltuneita järviä ja lahtia uhkaa umpeenkasvu. Vesialue voi kasvaa umpeen joko pinnanmyötäisesti tai pohjanmyötäisesti taikka vedensisäisesti. Umpeenkasvu muuttaa suuresti vesistön luonnonoloja, mikä vaikuttaa eliölajien elämään. Esimerkiksi hauen lisääntymisalueet saattavat vähetä ja vesilinnuston rakenne muuttua.

Kunnostus pitää suunnitella huolella

Järven kunnostus tulee suunnitella huolellisesti, jotta kunnostustoimet ovat tuloksellisia ja niiden vaikutukset pysyviä.

Ennen kunnostusta on selvitettävä perustiedot järvestä ja sen valuma-alueesta. Millaiset ovat järven luonnonolot ja mitä eliöitä siellä elää? Mikä on järven kalaston tila? Miten paljon järven vedenpinta vaihtelee vuoden mittaan? Kuinka paljon järvivedessä on ravinteita ja mistä ravinnekuormitus on peräisin? Kuinka pahasti järvi on rehevöitynyt ja vaivaako sitä happikato?

Seuraavaksi pohditaan, mihin kunnostuksella pyritään. Halutaanko parantaa veden laatua vai onko ensisijainen tavoite estää rantojen tai koko järven umpeenkasvu? Onko tavoitteena kohentaa virkistyskäytön edellytyksiä tai ehkä parantaa kalaston tilaa ja kalastusmahdollisuuksia?

Oikein valituilla kunnostustoimilla voidaan yleensä saavuttaa samanaikaisesti useita tavoitteita. Kunnostustoimia suunniteltaessa on aina tarkasteltava paitsi itse järveä, myös sen valuma-aluetta. Kuinka paljon valuma-alueelta tulevaa kuormitusta pitää vähentää ja miten vähennys saadaan aikaan?

Kunnostustoimien valinta

Kunnostustoimet valitaan tapauskohtaisesti. Valuma-alueella tehtäviä toimia ovat sieltä tulevan ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentäminen. Tehokkainta on puuttua päästöjen alkulähteeseen, esimerkiksi jätevesikuormitukseen tai maatalouden ja muun maankäytön aiheuttamaan eroosioon ja ravinnevalumiin. Vesistöä voidaan myös suojata perustamalla kosteikkoja, pintavalutuskenttiä, tulvatasanteita tai suojavyöhykkeitä, jotka pidättävät valuma-alueelta tulevia ravinteita ja kiintoainesta.

Itse vesistössä voidaan toteuttaa monenlaisia kunnostustoimia. Kevyimpiin kuuluu vesikasvien niitto ja niitetyn kasvuston poisto. Ravintoketjukunnostus voi vähentää sisäistä kuormitusta ja parhaimmillaan parantaa myös vesilintujen elinoloja. Happikadosta kärsivää järveä voidaan elvyttää hapettamalla ja ilmastamalla. Myös alusveden poistoa ja suodatusta on viime vuosina tutkittu kunnostusmenetelmänä lupaavin tuloksin.

Järeämpiä kunnostustoimia ovat vedenpinnan nosto ja ruoppaus. Ne vaativat vesilain mukaisen luvan. Jos kaikki muut keinot on jo kokeiltu tuloksetta, voidaan pienissä ja pahasti rehevöityneissä järvissä harkita myös ravinteiden saostamista kemiallisella käsittelyllä. Myös saostus on luvanvarainen toimenpide, eikä siihen ole syytä ryhtyä kuin viimeisenä keinona ja erityisistä syistä.