Julkaistu: 30.6.2021
Tämän tiedon on tuottanut Suomen ympäristökeskus
Vesijalanjälki – Ei pelkkää hanavettä
Syken uuden vesijalanjälkilaskurin avulla voi selvittää omaa vedenkulutustaan. Yksinkertaisen laskurin avulla vedenkulutuksesta voi havaita mahdolliset vesisyöpöt tai vaihtoehtoisesti onnitella itseään keskiarvoa pienemmästä vedenkulutuksesta.
Äkkiseltään vedenkulutuksen voi mieltää hanasta lasketun ”näkyvän” veden määräksi, eli lähinnä ruuanlaittoon ja peseytymiseen käytettäväksi vedeksi. Tämä on kuitenkin vain vaivaiset viisi prosenttia kokonaisvesijalanjäljestä. Suomalaisten vesijalanjäljestä 95% muodostuu epäsuorasta vedenkulutuksesta, mikä on mm. kulutustuotteiden ja palvelujen valmistukseen kulunut vesimäärä. Eli ei mitenkään konkreettisesti näkyvää vettä. Mitä se sellainen on?
Tuotteiden raaka-aineisiin, välituotteisiin sekä niiden valmistuksessa käytetyn energian tuottamiseen kuluu vettä, jonka käyttöä voi olla vaikea mieltää osaksi omaa vesijalanjälkeä. Myös palveluiden tuottamiseen ja liikenteeseen kuluu tätä niin kutsuttua piilovettä. Siitä huolimatta esimerkiksi hotelli- ja ravintolapalveluiden käyttäminen sekä liikunta- ja kulttuuritoiminta tukevat kuitenkin paikallisia yrittäjiä, joten niiden käytöstä ei missään nimessä kannata luopua.
Tuota viiden prosentin suoravedenkulutusta ei kuitenkaan kannata väheksyä, toki se hanan kiinni laittaminen vähentää aina vedenkulutusta. Mutta mitäs jos ei pestäisikään koiraa tai autoa vesijohtovedellä vaan, jos mahdollista käytetään sadevettä, puhdistuvat ne kyllä silläkin. Ja vesijalanjälki sen kun pienenee. Laskurissa esiin nostetut vedenkulutuksen kohteet ovat yleisessä tiedossa, mutta välttämättä niitä ei tule ajatelleeksi. Kaikki eivät ehkä edes tiedä kauanko suihkussa käyntiin kuluu aikaa, ja sen kellottaminen voikin olla iloinen yllätys. Arvioidun vartin suihkuttelun puolittaminen säästää melkein 100 litraa vettä, mikä jo kuulostaakin isolta määrältä.
Vesijalanjälkilaskurin tarkoituksena on herätellä ihmisiä ajattelemaan omaa vedenkäyttöään. Jos vesijalanjälkilaskurin avulla huomaa jokin helpolta tuntuva valinnan, jonka avulla voi omaa vesijalanjälkeään pienentää, miksi emme sellaista tekisi?
Heidi Ahkola
Tutkija
Syke, Kulutuksen ja tuotannon keskus
Kuva: © Heidi Ahkola, Syke