Valtakunnallisen sinileväkatsauksen yhteenveto kesä-elokuu 2021

Sinilevätilanne on vaihdellut kesän aikana sekä järvillä että merialueilla. Sinilevän määrä oli merialueilla huipussaan poikkeuksellisesti jo heinäkuun puolivälissä. Sisävesilläkin kevään ja alkukesän aurinkoinen ja tyyni sää sekä lämpimät vedet kiihdyttivät sinilevien kasvua, minkä seurauksena sinilevät alkoivat runsastua monilla valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla tavallista aiemmin. Tästä huolimatta valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla sinileväkukintoja havaittiin heinäkuun puolivälin jälkeen suurimmassa osassa maata keskimääräistä vähemmän. Suomenlahdella sinileväkukintoja hillitsi sopivien fosforiravinteita pintaan nostavien sekoittumisjaksojen ja näitä seuraavien pitempien tyynten jaksojen vuorottelun puuttuminen sekä veden voimakas viilentyminen pitkäkestoisen kumpuamisen seurauksena.

Merialueilla varauduttiin sinilevien massakukintoihin – kesä päättyi poikkeuksellisen hyvin

Suomen merialueilla sinilevähavaintojen kokonaishuippu ajoittui poikkeuksellisesti jo heinäkuun puoliväliin, kun se tyypillisesti osuu vasta heinä-elokuun vaihteeseen. Heinäkuun puolivälin jälkeen sinilevähavaintojen määrä laski huomattavasti, ja sinilevätilanne oli valtakunnallisesti tarkasteltuna jopa normaalia parempi heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Tähän vaikutti etenkin se, että Suomenlahdella tehtiin sinilevähavaintoja tavanomaista vähemmän. Erittäin voimakkaita ja laajoja sinilevien pintalauttoja ei muodostunut avomerialueillemme, mutta Selkämeren keskiosissa oli viime vuosien tapaan useiden viikkojen ajan laajalti sinilevää pinnan läheisyydessä ja ajoittain myös pinnassa.

”Sinilevien määrä Suomen läheisillä merialueilla oli valtakunnallisesti tarkasteltuna huipussaan hieman tavanomaista aiemmin jo heinäkuun puolivälissä. Tämän jälkeen sinilevien määrä vähentyi sekä Järvi-meriwikiin ilmoitettujen rannikon ja saariston sinilevähavaintojen, satelliittihavaintojen että Utön ilmakehä- ja merihavaintoaseman sinilevien laji-, biomassa- ja pigmenttitulosten perusteella. Runsaimpia Utön edustalla olivat Aphanizomenon ja Dolichospermum -sukujen sinilevät, mutta Nodularia spumigena -lajin määrä oli vähäisempi”, kertoo erikoistutkija Sirpa Lehtinen Sykestä.

Alueellinen vaihtelu sinilevätilanteessa oli huomattavaa. ELY-keskukset ovat tiedottaneet kesän aikana yksityiskohtaisemmin omien rannikko- ja saaristoalueidensa sinilevätilanteesta.

Lämmin sää nopeutti meriveden pintalämpötilan nousua alkukesällä, ja tämä edisti sinilevien kasvua. Juhannuksen jälkeen ja heinäkuun alussa sinilevää olikin laajasti veteen sekoittuneena Suomen lounaisilla ja eteläisillä avomerialueilla. Sinilevää havaittiin myös etenkin suojaisissa lahdelmissa kaikilla Suomen rannikko- ja saaristoalueilla Suomenlahdella, Saaristomerellä, Ahvenanmaalla ja Selkämerellä aina Merenkurkkuun asti. Samoin Perämeren rannikolta ilmoitettiin runsaista sinilevämääristä, ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan Perämeren rannikon seurantapaikoilla meriveden pintalämpötila oli noussut heinäkuun ensimmäisellä viikolla ennätyksellisesti jopa 22,2 asteeseen, mikä oli edistänyt sinilevien kasvua.

Heinäkuun puolivälissä pinnanläheistä ja ajoittain pinnassa olevaa sinilevää oli erityisesti Selkämeren ulappa-alueella, mutta myös Saaristomerellä. Valtaosa heinäkuun puolivälin valtakunnallisen sinilevähavaintohuipun ilmoituksista tuli Saaristomereltä. Saaristomeren kansallispuiston keskiosissa ja Suomenlahdella sinilevien määrä oli satelliittikuvien perusteella kuitenkin maltillinen heinäkuun puolivälissäkin.

Heinäkuun puolivälin jälkeen Selkämeren ulappa-alueella viikkoja ollut laaja sinileväesiintymä sekoittui veteen. Rannikko- ja saaristoalueilla sinilevätilanne rauhoittui, ja valtakunnallinen sinileväbarometri pysyi koko heinäkuun lopun tavanomaista alhaisemmissa lukemissa. Elokuun alussa Suomen rannikoilla tapahtui lähes kauttaaltaan kumpuamista, jossa alempi kylmä vesimassa nousi pintaan. Kumpuaminen heikensi sinileväkukintojen muodostumista entisestään, koska sinileväpitoinen pintavesi väistyi syvemmältä nousseen vesimassan tieltä ja lisäksi pintaveden lämpötila laski voimakkaasti. Kumpuamistilanne jatkui, joten viileässä vesimassassa sinilevät eivät päässeet tehokkaasti hyödyntämään syvemmältä noussutta fosforiravinnetta. Tämä vaikutti hillitsevästi sinilevien biomassaan eli sinilevien määrään vedessä.

Erityisesti Suomenlahden osalta sinileväkesä muodostui näistä syistä helteistä huolimatta hyvin erilaiseksi kuin esimerkiksi vuonna 2018, jolloin niin ikään helteiden lämmittämä merivesi yhdessä Itämeren pääaltaalta pohjanläheistä fosforiravinnetta pintaan sopivasti nostavien sekoittumisjaksojen ja näitä seuranneen pitemmän tyynen jakson seurauksena Suomenlahden sinilevätilanne kehittyi erityisen pahaksi. Vastaavanlaisia sinilevien biomassan kasvun ja pintalauttojen muodostumisen kannalta suotuisia olosuhteita ei tänä kesänä Suomenlahdella ollut.

”Avomerialueidemme osalta tuuliolot olivat olennainen osasyy siihen, miksi sinilevät eivät kertyneet massoina pintalautoiksi kuluneen kesän aikana. Koska yhtäjaksoista pidempää tyyntä jaksoa ei tullut, pintakerrokseen kertyvä sinilevämassa pysyi laajemmilla avomerialueilla, esimerkiksi Suomenlahdella, pääosin veteen sekoittuneena”, toteaa erikoistutkija Jenni Attila Sykestä.

Kuluneella viikolla rannikko- ja saaristoalueilta on ilmoitettu muutamia sinilevähavaintoja pääasiassa Saaristomereltä. Sinilevähavaintojen määrä oli edelleen valtakunnallisesti tarkasteltuna tavanomaista vähäisempi. Syksyllä sinilevien määrä tyypillisesti hiipuu meriveden viilentyessä ja valon vähentyessä, mutta runsaatkin sinilevien pintaesiintymät ovat mahdollisia myös myöhemmin syksyllä. Osa sinilevälajeista voi muodostaa paikallisia esiintymiä suotuisissa oloissa viileänkin veden aikaan. Hajoavista sinileväsoluista vapautuva fykosyaniini-väripigmentti voi värjätä vettä ja rantoja sekä talvella jäärailoja turkoosiksi tai sinertäväksi, ja muodostaa turkoosia maalimaista massaa rannoille. Rannikko- ja saaristoalueilla sinilevätilanne voi vaihdella lyhyidenkin etäisyyksien välillä.

Sinileviä esiintyi pääasiassa riskiarviossa ennakoiduilla merialueilla

Sinileväkukintojen esiintymiseen vaikuttaa ensisijaisesti sinilevien käyttämän fosforiravinteen saatavuus, mutta kasvuun tarvitaan myös suotuisat sääolot. Kuluvana vuonna sinilevien esiintymispaikat olivat pääasiassa ennakoidut, mutta kaksi ilmiötä vaatii erityistä tarkastelua. Selkämeren sinileväkukintojen laajeneminen pitkälle pohjoiseen sekä Perämeren rannikolla havaitut runsaat sinileväesiintymät ovat poikkeus aikaisemmista vuosista. Selkämeren osalta lisääntynyt fosforimäärä yhdessä lämpimän pintaveden kanssa on todennäköisin selitys. Perämeren rannikkokin lämpeni poikkeuksellisen paljon. Suomenlahden osalta sinilevien kasvu seurasi joidenkin aikaisempien vuosien tapaan nopeaa kevätkukinnan jälkeen jääneen ravinnevaraston käyttöä alkukesällä, minkä jälkeen kasvu tyrehtyi syvemmältä tulevien ravinteiden puutteeseen ja myöhemmin viileään pintaveteen.

”Kesällä 2018 kaikki meni sinilevien kannalta nappiin myös ravinteiden saatavuuden osalta, mutta tänä kesänä sinilevien ravinteiden saatavuus oli keskikesän jälkeen erityisesti Suomenlahdella normaalia heikompi”, sanoo johtava tutkija Harri Kuosa Sykestä.

Kesäkuun alussa annettu sinileväkukintojen riskinarvio perustuu pelkästään talven ravinnetilanteeseen, jolloin kesän aikana tapahtuneet sääilmiöt eivät vaikuta arvioon. Selkämeren osalta käsitystä sinilevien kasvupotentiaalista pitää tarkentaa. On kuitenkin syytä muistaa, että monilla merialueilla nykyiset keskimääräisetkin sinileväkukinnat ovat paljon voimakkaampia kuin luonnontilassa havaittaisiin.

Kuva: Yhteenveto kesä-elokuun aikana Järvi-meriwikiin tallennetuista sinilevähavainnoista ja satelliittihavaintojen perusteella tulkituista kesäkauden pintaleväalueista. Yhteenvetoon on koostettu kesän aikana eri alueilla tehdyt levähavainnot siten, että runsaimmat yksittäiset havainnot esitetään päällimmäisinä. Sinilevähavainnot: Järvi-meriwiki, valtakunnallinen sinileväseuranta ja Syken satelliittihavainnot. © Sisältää muokattua Copernicus-dataa, Syke (2021)

Järvillä sinileväkukintoja keskimääräistä kesää vähemmän