Tulvariskien aluesivut

Lestijoen vesistöalue

Lestijoen suurimmat vesitulvat ovat esiintyneet keväällä 1931, 1936, 1947, 1982 ja 2000 sekä kesällä 1987. Jääpadot ovat aiheuttaneet tulvaongelmia vuoden 1977 kevään lisäksi keväällä 1998 ja 2000. Ennen Lestijoen alaosan penkereiden rakentamista pahin tulva oli keväällä 1953 ja penkereiden rakentamisen jälkeen pahimmat tulvat esiintyivät keväällä 1982 ja keväällä 2000. Vuoden 2000 tulvat on videokuvattu ilmasta lähes koko pääuoman osalta. Lestijoen penkereisiin on tehty parannustoimenpiteitä viimevuosina. Niihin on rakennettu tulvaluukkuja, jotta mahdollisessa isossa tulvatilanteessa voidaan laskea vettä penkereiden tausta-alueille ja vähentää kokonaisvahinkoja. 

Pöntiönjoen vesistöalue

Pöntiönjoen tulvista on vain satunnaisia tietoja. Jääpatojen torjuntaa Pöntiönjoella on jouduttu suorittamaan useana keväänä.  Kesällä 2008 kovien sateiden takia jouduttiin yhdessä kohteessa suojaamaan talousrakennuksia Ainalin kylällä. Tulvavesien alla samassa kohteessa oli noin 50 ha peltoa.  Pöntiönjoelta ei ole tiedossa merkittäviä korvattavia tulvavahinkoja. Ympäristöhallinnon tulvatietojärjestelmän mukaan alueella on ollut jääpatotulvia v. 2013 sekä 2000-luvun alkupuolella. Jääpatotulvien vuoksi asuintaloja on ollut vaarassa. Jääpadot on purettu kaivinkoneella.  

Kalajoen vesistöalue

Kalajoen suurimmat vesistötulvat ovat esiintyneet vuosina 1924, 1955, 1971, 1977, 1982, 1987 ja 2000, jolloin virtaamat Niskakosken havaintoasemalla ovat kohonneet selvästi yli 300 m3/s. Vuosien 1977, 1982, 1987 ja 2000 tulvista on melko kattavia vedenkorkeushavaintoja. Lisäksi vuoden 2000 ja 2012 tulvista on otettu Kalajoen ala- ja keskiosalla ilmakuvia, joita on oikaistu koordinaatistoon. Vuoden1924 tulvasta, joka on ollut virtaamaltaan suurin, ei ole arkistoitua tietoa. 

Vesistötulvien lisäksi jääpatotulvat ovat yleisiä. Pahoja jääpatotulvia on sattunut vuosina 1977,1982, 1985 ja 2013. Jääpatotulvakohteet keskittyvät Kalajoen pääuoman ala- ja keskiosaan, Vääräjoen alaosaan ja Malisjoen alaosaan. Tällaisten tulvien ongelmana on vaikea ennustettavuus ja nopea vedenkorkeuden nousu.  Vuoden 2012 elokuussa tapahtui suuri kesätulva, joka aiheutti mittavia vahinkoja maataloudelle. Kesäaikaan säännöstellyt järvet pyritään virkistyskäytön takia pitämään lähellä ylärajoja, jonka vuoksi järviin ei voida varastoida suuria määriä tulvavesiä. 

Pyhäjoen vesistöalue

Pyhäjoen vesistöalueella suurin tiedossa oleva tulva on ollut vuonna 1905. Tulvavedenkorkeus vuoden 1905 tilanteessa on merkitty Merijärven kunnassa koulukeskuksen kohdalla Tähjänjoen ylittävään siltaan. Vuoden 2000 kevättulvan toistuvuus oli noin 1/50 a. Suurin virtaama Tolpankosken mittauspaikalla oli 472 m3/s. Vuoden 2000 tulva-alueet on ilmakuvattu ja vedenkorkeushavaintoja on tehty pääuoman varrella.  

Vaikeita jääpatotulvia Pyhäjoella on sattunut vuosina 1979, 1985, 1998, 2000 ja 2013. Esiintyneet jääpatotulvat ovat aiheuttaneet merkittävää vaaraa Pyhäjokivarren tulvasuojelupenkereille, jotka ovat olleet vaarassa pettää veden noustua lähelle penkereen harjakorkeutta. Vuonna 2013 Pyhäjoen kirkonkylän kohdalla koettiin huomattava jääpatotulva, josta aiheutui merkittäviä vahinkoja rakennuksille. Jää- ja hyydepatoja muodostuu usein Pyhäjoen suistoalueelle, jossa ne voivat nostaa vedenkorkeuksia huomattavan korkealle. 

Siikajoen vesistöalue

Siikajoen suurimmat vesistötulvat ovat esiintyneet vuosina 1936, 1944 ja 1955, jolloin virtaamat Länkelän havaintoasemalla ovat kohonneet yli 600 m3/s. Uljuan ja Kortteisen tekojärvien rakentamisen jälkeiset suurimmat kevättulvat ovat sattuneet vuosina 1977, 1981, 1982, 1983, ja 2000, jolloin virtaamat ovat kohonneet yli 400 m3/s. Suurimmillaan tulvaveden alle jäänyt noin 3500 ha maata.  

Vuoden 2012 elokuussa Siikajoella koettiin merkittävä kesätulva, joka kasteli maaperää noin 3000 ha alueelta. Tämän tulvan myötä päädyttiin muuttamaan Uljuan säännöstelykäytäntöä, jotta vastaavista kesätulvista aiheutuvia vahinkoja voitaisiin vähentää. 

Jääpatotulvat ovat uhkana Siikajoen kunnan Ruukin taajaman alueella. Ruukinkosken alapuolella olevan Yrityspuiston suvannon (Anttilan suvanto) jääpato nosti vuoden 2000 tulvassa veden nopeasti uhkaamaan Kreivinsaaren ja Yrityspuiston rakennuksia ja Kreivinsaaren asukkaat jouduttiin evakuoimaan pahimman tilanteen ajaksi. Toinen ongelmallinen jääpatopaikka on Liskonmutka Ruukissa, jonka vahinkoalueella sijaitsee myös jätevedenpuhdistamo. 

Jää- ja hyydepatoja on esiintynyt myös Pöyrynkosken yläpuoleisessa suvannossa ja heti Pöyrynkosken alapuolella. Kyseisillä jääpadoilla ei kuitenkaan ole ollut toistaiseksi haitallisia vaikutuksia alueen rakennuskantaan. Siikajoen kylällä on usein muodostunut jääpatoja. Paavolan Hemminkosken alapuolelle ja 86-maantien yläpuolelle on muodostunut jääpatoja. Myös Revonlahden Kirkkosuvannossa on ollut jääpatoja. Jääpatoja esiintyy myös Rantsilan Hyttikoskella. Lamujoella hyydepatoja on esiintynyt ainakin Piippolan Leskelässä Erkinkoskessa ja Myllymäenkosken alapuolella. 

Temmesjoen vesistöalue

Suurimmat tulvat ovat sattuneet vuosina 1977, 1981, 1983, 1989, 1993, 2000, 2010 ja 2012. 1970-lukua edeltävistä tulvista ei ole tietoja. Vuoden 2000 tulvan aikana on kuvattu jokiuomia ja otettu vedenkorkeushavaintoja. Laajimmat tulva-alueet vuoden 2000 ilmakuvien perusteella olivat Temmesjoen alaosalla Limingan joen ja pohjapadon välisellä alueella, Rahjo-ojan alaosalla, Ängeslevänjoen keskiosalla Ängeslevän kylän läheisyydessä sekä Ängeslevänjoen alaosalla 

Jääpatotulvat ovat Temmesjoen vesistöalueella yleisiä. Jääpatoja on muodostunut aina Tyrnävänjoen latvaosilta Temmesjoen suulle saakka. Myös Leppiojalla on ollut jääpatoja. Ympäristöhallinnon tulvatietojärjestelmän mukaan asuintaloja on ollut vaarassa jääpadon aiheuttaman tulvan vuoksi, ja jääpatoja on purettu kaivinkoneella tai räjäyttämällä. Esimerkiksi vuonna 2012 Temmesjoen alaosalla jääpatotulva uhkasi joen pohjoispuolen asuinrakennuksia, jolloin tulvantorjuntatoimenpiteenä asutuksen ja joen välistä tietä jouduttiin korottamaan murskeella. 

Oulujoki

Oulujoen pääuomassa pahimmat tulvat ajoittuvat ajalle ennen säännöstelyä. Kirjallisuudessa on mainintoja isoista tulvista Oulujoen suistossa jo 1700-luvulta (Hällfors 1921).  Nykyisin tulvanmuodostuminen Oulujoen suistoon on säännöstelyn ja voimalaitosrakenteiden vuoksi hyvin epätodennäköistä. Tulvatilanteita on syntynyt kuitenkin joinakin talvina Oulujoen alaosalla supon muodostumisen takia. Erityisesti supon muodostuminen on aiheuttanut ongelmia Montan ja Merikoskenvoimalaitosten välisellä jokiosalla.   

Esimerkiksi, vuoden 1980 tammikuussa jouduttiin kovien pakkasten vallitessa juoksuttamaan maksimikoneistovirtaamia osittain avoimeen jokeen, joka aiheutti supon muodostumista ja suppopatoja. Vahinkoja suppotulvista on aiheutunut lähinnä rantapelloille, eivätkä rakennukset ole olleet vaarassa lukuun ottamatta Turkansaaren museorakennuksia. Merikosken padotuskorkeuden noston jälkeen poikkeuksellisia tulvatilanteita on ollut muun muassa vuosina 1998 ja 2006. Vuonna 2006 aikainen lumentulo ja sitä seurannut lauha sääjakso aiheuttivat suuren tulovirtaaman samalla kun Oulujoen säännöstellyt järvet olivat hyvin lähellä ylärajoja, eikä säännöstelytilavuutta pystytty hyödyntämään virtaaman pienentämiseksi. 

Suurimmat havaitut Oulujoen virtaamat ovat esiintyneet vuosina 1962, 1974, 1983, 1986 ja 1998, jolloin virtaamat Merikosken voimalaitoksen havaintoasemalla ovat olleet yli 700 m3/s.   

Kiiminkijoen vesistöalue

Kiiminkijoen suurimmat vesistötulvat ovat esiintyneet vuosina 1955, 1956, 1971 ja 2000, jolloin virtaamat Haukiputaan havaintoasemalla ovat kohonneet yli 600 m3/s. Vuosien 1981, 1989, 1993 ja 2000 tulvista on melko kattavia vedenkorkeushavaintoja eri puolilta pääuomaa. Vuoden 1955 tulvasta, joka on ollut virtaamaltaan suurin, ei ole arkistoitua tietoa. Vesistötulvien lisäksi hyytö- ja jääpatotulvat ovat yleisiä ja ovat viime vuosina lisääntyneet. Jääpato- ja hyydetulvia on tapahtunut 2012, 2013, 2014, ja 2016. Vuoden 2013 jääpatotulvista aiheutui rakennusvahinkoja ja yksi kuolemantapaus. Pahimmat tulvakohteet keskittyvät Kiiminkijoen pääuoman ala- ja keskiosaan asutusalueille.   

Iijoen vesistöalue

Suurimmat havaitut Iijoen virtaamat ovat esiintyneet vuosina 1953, 1955, 1956, 1959, 1977, 1982, 1993 ja 2000, jolloin virtaamat Raasakassa ovat kohonneet yli 1 200 m3/s.  Iijoen vesistöalueen tulvailmiöt vaihtelevat sen eri osilla.   Keskiosalla, Pudas- ja Jongunjärven alueella, tyypillisiä ovat keväiset tulvat.  Koskisella Iijoen yläosalla ja Kostonjoella tulvat aiheutuvat enimmäkseen hyydöstä ja sen muodostamista suppopadoista. Iijoen alaosalla ongelmia aiheuttavat Siuruanjoesta purkautuvien jäiden aiheuttamat jääpadot.  

Hyyde- ja jääpatotulvia on esiintynyt ainakin vuosina 2014, 2016, 2019, 2020, ja 2021. Vuoden 2021 hyydetulva tapahtui alkutalvesta ja aiheutti vedennousua laajoilla alueilla. Rakennuksia vahingoittui Taivalkoskella ja Pudasjärvellä. Tilanteen aiheutti märkä syksy, jonka myötä joen virtaamat olivat korkeita pakkastalven alkaessa. 

Kuivajoen vesistöalue

Oijärven säännöstelyn jälkeen ei Kuivajoella ole ollut tulvia, joista on aiheutunut huomattavia vahinkoja. Vuonna 1977 on havaittu virtaamaltaan suurin tulva, jolloin Ravaskan ja Kuivaniemen mittausasemilla virtaama on ollut yli 300 m3/s. Kuivajoen alaosalla jääpadot voivat aiheuttaa tulvaongelmia.

Suurimmat tulvariskit Pohjois-Pohjanmaalla ovat merkittäviksi tulvariskialueiksi nimetyillä alueilla, joita ovat: 

• Kalajoella Ylivieskan ja Alavieskan välinen alue 
• Pyhäjoen alaosa 
• Iijoella Pudasjärvi 

Näillä alueilla tulvat voivat aiheuttaa laaja-alaisia vahinkoja asutukselle, yhdyskuntatekniikalle ja tiestölle. Olennaisena osana jokivarsien tulvariskien hallintaan liittyvät tulvapenkeret ja niiden ylläpito. Merkittävä osa väestöstä asuu tulvapenkereiden suojaamalla alueella, joten penkereet täytyy pitää kunnossa, jotta ne toimivat myös tulevaisuuden tulvilla.   

Muuallakin voi syntyä tulvavahinkoja, mutta vahingot ovat pienialaisia ja kohdistuvat pääasiassa yksittäisiin kohteisiin. 

Pohjois-Pohjanmaan tulvasuojelussa korostuvat tulvasuojelupenkereet. Jokivarsille on rakennettu useita kymmeniä kilometrejä tulvapenkereitä, joilla on suojeltu asutusta ja maatalousmaata. Usein tulvapenkereet on rakennettu alun perin hevos- ja käsityökaluilla paikalla olevasta maa-aineksesta. Myöhemmin penkereitä on korjattu ja kunnostettu tarpeen mukaan. Penkereiden tulvasuojauskyvyn ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta niiden takana oleva asutus on suojassa myös tulevaisuuden tulvilla. 

Tulvariskialueiden vahingoissa korostuu myös jääpatotulvat, jotka aiheuttavat äkillisesti vahinkoa yllättävissä paikoissa. Jääpatotulvia pyritään hillitsemään seuraamalla jokien jäätilannetta ja tarpeen mukaan helpottamalla tilannetta jääsahauksin. Jääpatoja voidaan toisinaan purkaa kaivinkoneilla tai räjäyttämällä, joskin työ on vaativaa ja vaarallista.  

Kevättulvien aikaan viranomaiset ja kuntien edustajat kokoontuvat tulvakokouksiin, jossa seurataan tulvatilanteen kehittymistä, sovitaan viestinnästä ja toimenpiteistä, joilla vahinkoja voidaan estää. Ajantaisaista tulvatietoa välitetään ELY-keskuksesta virallisina tiedotteina ja Twitterissä @poptulvat käyttäjän toimesta. 

Tulvatilanteen sattuessa tulvista pyritään tekemään tarkkoja havaintoja, joiden perusteella voidaan parantaa olemassa olevaa tulvakartoitusta. Tavoitteena on päivittää tulvakartoitusta merkittävillä ja muilla tulvariskialueilla sitä mukaa kun saadaan parempaa tietoa, jolla kartoitusta voidaan parantaa. 

Tulvasuojelua ja muita tulvariskien hallintaa parantavia toimenpiteitä tuetaan valtion avustuksilla, joita voi hakea Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta. 

Lisätietoa avustusten hakemisesta löytyy ELY-keskuksen sivuilta: Valtion avustukset 

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Pohjois-Pohjanmaalla:

• Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
• Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
• Pyhäjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma

• Kalajoki
• Pyhäjoki
• Siikajoki
• Kiiminkijoki
• Iijoki
• Lestijoki
• Pöntiönjoki
• Temmesjoki
• Oulujoki
• Kuivajoki
• Koutajoki ja Vienan Kemi
• Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalue
• Pohjois-Pohjanmaan rannikon pienet valuma-alueet

Maa- ja metsätalousministerio on joulukuussa 2018 nimennyt Pohjois-Pohjanmaalle kolme merkittävää tulvariskialuetta ELY-keskuksen ehdotuksen perusteella. Merkittävät tulvariskialueet ovat Alavieska – Ylivieska (Kalajoki), Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoki) sekä Pudasjärven taajama (Iijoki). 

Lisäksi ELY-keskus on tulvariskien alustavassa arvioinnissa tunnistanut muita tulvariskialueita, jotka eivät kuitenkaan täytä merkittävien tulvariskialueiden kriteerejä. Näillä alueilla ELY-keskus huolehtii tarpeen mukaan muusta suunnittelusta tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. 

Kuuleminen tulvariskien arvioinnista päättyi 9.7.2018. Tältä sivulta löydät kuulemisasiakirjat vuodelta 2018

Tarkistettu ehdotus 2018 

Kuulemispalautteet ja vastine 

Maa- ja metsätalousministeriö on vuonna 2012 ELY-keskuksen ehdotuksen mukaisesti nimennyt merkittäviksi tulvariskialueiksi Kalajoen Alavieskan ja Ylivieskan välillä sekä Iijoen Pudasjärven keskustan alueella. Näille alueille on laadittu tarkennetut tulvavaarakartat hyödyntämällä uutta valtakunnallista korkeusmallia. Lisäksi on kartoitettu tulvariskit kuntien ja kunkin alueen toimijoiden kanssa yhteistyönä. Tulvariskien ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi vesistöalueita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti.