Tulvariskien aluesivut

Kemijoen vesistöalue

Ounasjoki

Ounasjoella suurin osa 1900-luvun tulvista on syntynyt jääpatojen seurauksena. Jääpatoja on muodostunut mm. Kittilässä Maijaniemeen ja Kaukoseen ja alajuoksulla erityisesti Taljasuvantoon, Iisinkisuvantoon ja Nivankylään. Suuria jääpatotulvia on ollut vuosina 1929, 1932, 1934, 1944, 1950, 1954, 1964, 1971, 1977, 1984, 1987, 1993 ja 1998. Viimeisin jääpatotulva tapahtui vuonna 2000.  

2000-luvulla vahinkoja aiheuttaneet tulvat ovat syntyneet lumen sulamisen seurauksena. Esimerkiksi vuonna 2005 lumen nopea sulaminen ja yhtäaikaiset vesisateet aiheuttivat havaintohistorian suurimman tulvan Kittilään. Ounasjoen virtaama oli Könkään havaintoasemalla 844 m³/s. Tulvasta aiheutui lähes 6 milj. euron vahingot Kittilässä ja Ylä-Ounasjoen alueella. Viimeisimmät suuret tulvat ovat tapahtuneet vuosina 2007, 2012 ja 2018. 

Kemijoki

Kemijoella tulvia on syntynyt sekä jääpatojen että lumen sulamisen seurauksena. Ennen Kemijoen säännöstelyä suuria tulvia oli ainakin vuosina 1741, 1807, 1859, 1910, 1912, 1934 ja 1943. Vuoden 1741 tulva ja Saulin tulva vuonna 1859 aiheuttivat suurimmat vahingot Rovaniemen Lainaan ja Ounaskosken seuduille. Saarenkylä oli kokonaan veden alla, samoin kuin Lainaan ja Ounasvaaran välillä oleva asutus. Saulin tulvan aikana vesi nousi Rovaniemellä 10 metriä tavallista vedenpintaa korkeammalle. Räisäsen jääpatotulvan vuonna 1807 väitetään nousseen 9 metriä tavanomaista korkeammalle. 

Kemijoen voimalaitosten rakentamisen jälkeen pahimmat tulvavuodet ovat olleet vuodet 1966, 1973, 1981, 1993 ja 2020. Rovaniemellä vuosien 1973, 1993 ja 2020 tulvien aikana Saarenkylä oli monin paikoin veden alla ja tieyhteyksiä oli poikki. Asukkaita ei kuitenkaan jouduttu evakuoimaan. Näiden tulvien suuruisen tulvan arvioidaan toistuvan keskimäärin 20 vuoden välein. 

Kemijärvi tulvi luonnontilaisena joka kevät voimakkaasti, ja ylimmät vedenkorkeudet ovat olleet yli neljä metriä korkeammat kuin syksyn alimmat vedenkorkeudet. Ennen säännöstelyä Kemijärvellä havaittiin korkeita vedenkorkeuksia mm. vuosina 1930, 1934, 1943, 1955 ja 1964. Kemijärven säännöstelyn jälkeen suurimmat vedenkorkeudet on havaittu vuosina 1981 ja 1987. 

Paatsjoen vesistöalue

Paatsjoen vesistöalueella tulvavahinkoja esiintyy pääasiassa Ivalojoella Ivalon taajamassa. Lisäksi vahinkoja on aiheutunut myös Kaamasjoen ja Vaskojoen suualueilla. 

Ivalossa suuria tulvia on ollut vuosina 1952, 1966, 1968, 1981, 1993, 2000 ja 2005. Suurin tulva tapahtui vuonna 2005 vesisateiden ja lumen sulamisen seurauksena. Tiet Näverniemeen, Angeliin ja ajoittain Rovaniemen suuntaan olivat poikki. Ivalojoen vuoden 2005 virtaama 1045 m3/s on havaintohistorian suurin, ja se vastaa kerran 80 vuodessa toistuvaa tulvaa. Viimeisin jääpatotulva tapahtui vuonna 2000. 

Tornion–Muonionjoen vesistöalue

Tornionjoella ja Muonionjoella vahinkoja aiheuttaneet tulvat syntyvät pääosin jääpadoista. Aikaisin havainto jääpatotulvasta on vuodelta 1615, jolloin Särkilahden kappeli (Ylitornion ensimmäinen kirkko) huuhtoutui tulvan mukana. Vuoden 1677 ns. Keksin tulva aiheutti laajoja vahinkoja. 1900-luvulla suurempia vahinkoja aiheuttaneita jääpatotulvia oli mm. vuosina 1922, 1934, 1971, 1984, 1985, 1986 ja 1990. Viimeisimmät jääpatotulvat ovat olleet vuosina 2002 ja 2006. Suurin vesistötulva tapahtui vuonna 1968. 

Vuoden 1968 tulva tuli poikkeuksellisen myöhään (9–11.6.) ja aiheutti havaintohistorian ylimmät vedenkorkeudet ja suurimmat virtaamat useilla vesistöalueen havaintoasemilla. Laajahkoja vahinkoja syntyi erityisesti Pellon alueella. 

Vuonna 1990 jääpato Hellälän kohdalla aiheutti havaintohistorian suurimman tulvan Tornion ja Haaparannan alueelle. Vesi nousi Tornion Suensaaren alueella korkeimmillaan tasoon N2000+ 5,01 metriä. Kokonaisvahingot Tornion kaupungille olivat noin 944 000 €.  

Tornionjokeen laskevalla Tengeliönjoella hyydejäät ovat aiheuttaneet tulvavahinkoja pääasiassa maataloudelle. Hyydetulva-alueet sijoittuvat Portimojärven yläpuolelle Luonionkosken yläosan ja Juopakosken alaosan väliselle noin 8 kilometrin pituiselle jokiosuudelle. 

Simojoen vesistöalue

Simojoella yleisimpiä ovat jääpatojen aiheuttamat tulvat, joita esiintyy joen alajuoksulla välillä Hosionkoski-Perämeri. Tulvavahinkoja on syntynyt pääosin Simon taajamassa, jokisuulla, Simonkylällä, Jokikylällä ja Tainijokisuun alueella. Suuria tulvia on ollut vuosina 1913, 1929, 1934, 1948, 1967, 1977, 1982, 1993 ja 2000.  

Vuonna 2000 jääpatotulva Patosaaren yläpuolella ohjasi tulvavedet Oritojan kautta Simon keskustaan, jolloin tulvavedet veivät mennessään yleistä tietä useamman sadan metrin matkalta. Lisäksi tulva kasteli useita rakennuksia kyseisen tien läheisyydessä. Tulvavahingoiksi arvioitiin vuonna 2000 Simon alueella 160 000 euroa. 

Tenojoen vesistöalue

Tenojoella esiintyy lähes vuosittain jonkinasteinen tulva jäiden lähdön yhteydessä. Tenojoen suurilla virtaamilla ei kuitenkaan yleensä kastu rakennuksia, sillä Tenojoki on leveä ja virtaa syvässä kanjonissa. Suurimpia vahinkoja on syntynyt silloille ja tiepenkereille, kun suuret virtaamat syövyttävät maa-ainesta ja jäät puskeutuvat teille.  

Suuria tulvia on ollut mm. vuosina 1920, 1968, 1970, 1981, 1984 ja 1999. Suurin tulva Tenojoella tapahtui vuonna 1920, jolloin Norjan puolella Pulmangissa mitattiin virtaamaksi 3844 m3/s.  

Syksyllä 1998 jäänlähtö aiheutti uoman pohjaan asti yltäneen jääpadon. Keväällä 1999 jääpato sai aikaan suuren tulvan Utsjokisuuhun. Vahinkojen kokonaissumma nousi hieman yli 260 000 euroon. 

Muut vesistö- ja valuma-alueet

Viantienjoen alaosalla Simossa on ollut toistuvia jääpatotulvia. Keväisin Viantienjoki saattaa tulvia voimakkaasti, mutta haitat asutukselle ovat vähäisiä. Vuonna 2001 kevättulvat aiheuttivat vähäisiä vahinkoja maataloudelle. 

Muilla Lapin vesistöalueilla (Näätämöjoki, Uutuanjoki, Tuulomajoki, Kaakamojoki ja Perämeren pohjoisen rannikkoalueen pienet vesistöalueet) ei ole tapahtunut merkittäviä tulvavahinkoja. 

Merivesitulvat Perämerellä

Perämerellä tulvat aiheutuvat meriveden pinnan noususta syysmyrskyjen yhteydessä. Suurimmat merivesitulvat ovat tapahtuneet vuosina 1934 ja 1982. 

Vuoden 1982 Mauri-myrskyssä voimakas tuuli aiheutti äkillisen voimakkaan vedenpinnan nousun Perämeren pohjukassa. Tuulen keskinopeus oli 18–20 m/s ja puuskissa 30–35 m/s. Kemissä meriveden pinta nousi yli kaksi metriä ja oli korkeimmillaan N2000+ 2,33 metriä.  

Rannikolla aiheutui paikallisia vahinkoja ja Tornion saaristossa menehtyi kaksi ihmistä. Puuskainen tuuli kaatoi laajoilta alueilta metsää, vesi nousi kellareihin ja puita kaatui talojen päälle. Myrsky rikkoi Kemin ja Tornion venesatamat; Ajoksen meriliikennesatama kärsi pahoja vaurioita. Lisäksi tulvavesi vaurioitti tierakenteita ja uhkasi Kemin sairaalaa, kulttuurikeskusta ja kunnantaloa. Kokonaisvahingot olivat noin 1,2 milj. euroa, joista suurin osa syntyi Kemissä. 

Suurimmat tulvariskit Lapissa ovat merkittäviksi tulvariskialueiksi nimetyillä alueilla, joita ovat: 

• Kemijoen vesistöalue: Rovaniemen kaupunki, Kittilän kirkonkylä, Kemijärven kaupunki. 
• Paatsjoen vesistöalue: Ivalon taajama. 
• Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalue: Tornion kaupunki. 
• Rannikkoalue: Kemin kaupunki. 

Näillä alueilla tulvat voivat aiheuttaa laaja-alaisia vahinkoja asutukselle, yhdyskuntatekniikalle ja tiestölle. Rovaniemellä tulvariski syntyy erityisesti Kemijoen ja Ounasjoen tulviessa yhtä aikaa. Kittilässä, Torniossa ja Ivalossa tulvavahinkojen riskiä aiheuttavat jääpadot sekä sijainti suurten jokivarsien alavilla alueilla. Kemijärvellä padot suojaavat asuttuja alueita suuremmilta vahingoilta. Kemin kaupungissa myrskyt voivat nostaa meriveden korkealle aiheuttaen vahinkoja.  

Muuallakin Lapissa voi syntyä tulvavahinkoja, mutta vahingot ovat pienialaisia ja kohdistuvat pääasiassa yksittäisiin kohteisiin. 

Lapin alueella tulvasuojelua on toteutettu monenlaisilla toimilla. Tulvista kärsineitä alueita on suojattu tulvapenkereillä mm. Ivalossa, Kittilässä, Pellossa, Torniossa ja Simossa. Vesistöissä, joissa jääpadot voivat aiheuttaa ongelmia, seurataan jäänpaksuuden kehittymistä ja sahataan tarvittaessa jääkantta jäiden lähdön helpottamiseksi. Tornionjoen ja Simojoen suualueilla on lisäksi tehty ruoppauksia parantamaan veden virtausta. 

Kemijoella vesistöjen säännöstelyllä voidaan helpottaa tulvatilannetta. Ennen tulvaa säännöstellyt järvet juoksutetaan mahdollisimman tyhjiksi, jotta niihin voidaan varastoida yläpuolisilta alueilta tulevia lumen sulamisvesiä. Esimerkiksi Kemijärven säännöstelyllä vaikutetaan siihen, että Kemijoen ja Ounasjoen tulvahuiput eivät sattuisi yhtä aikaa Rovaniemellä. Kemijärvellä on käytettävissä suurtulvatilanteessa lisää säännöstelytilavuutta; säännöstelyn yläraja voidaan ylittää tilapäisesti enintään 80 senttimetrillä. Toimenpide vaatii Pohjois-Suomen aluehallintoviraston poikkeusluvan. 

Lapissa viranomaiset kokoontuvat keväisin tulvakokouksiin, joissa seurataan tulvatilanteen kehittymistä ja sovitaan toimenpiteistä, joilla estetään tulvavahinkoja. Tällaisia toimenpiteitä ovat mm. tulva-aikainen säännöstely, tilapäiset suojaukset ja tulvaviestintä. 

Kemijoen, Ivalojoen ja Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueille ja Kemin rannikkoalueelle laadituissa tulvariskien hallintasuunnitelmissa on esitetty tässä mainittujen toimenpiteiden lisäksi useita muita tulvariskien hallintaa edistäviä toimenpiteitä. Tulvasuojelua ja muita tulvariskien hallintaa parantavia toimenpiteitä tuetaan valtion avustuksilla, joita voi hakea Lapin ELY-keskukselta. 

Ajankohtaista tietoa tulva-ajan tapahtumista löytyy Lapin ELY-keskuksen tulvasivuilta.
Lisätietoa avustusten hakemisesta löytyy ELY-keskuksen sivuilta: Valtion avustukset 

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Lapissa:

• Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
• Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
• Kemin rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
• Tornionjoen–Muonionjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma