Lumitilanne 20190320

Etelä- ja Länsi-Suomessa lumen sulamiskausi käynnissä, maan keskiosissa sulaminen alkamassa (20.3.)

Maaliskuun alkupuolen pakkasjakso keskeytti Etelä- ja Länsi-Suomessa helmikuussa alkaneen lumen sulamisen, mutta sään lauhduttua sulaminen on taas hyvässä vauhdissa näillä alueilla. Muualla maassa merkittävää sulamista ei ole vielä tapahtunut.

Kevätkaudelle tyypillisesti maaston keskimääräisessä lumikuormassa on nyt suuria eroja maan eri osien välillä. Lounais-Suomessa lumikuorma on 15–50 kg/m2, Keski-Suomessa 70–110 kg/m2 ja Kaakkois-, Itä- sekä Pohjois-Suomessa pääosin 140–200 kg/m2. Kaakkois-Suomessa lunta on edelleen monin paikoin selvästi keskimääräistä talvea enemmän, muualla maassa ollaan enimmäkseen lähellä keskiarvoja.

Tulevina viikkoina lumikuorma pienenee maan etelä- ja keskiosissa lumen sulamisen myötä. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla lumikuorma kasvaa lähiviikkojen aikana vielä 2–10 kg/m2. Lapissa lumikuorma voi kasvaa vielä 20 kg/m2 seuraavan kuukauden aikana. Lumikuorma alkaa pienentyä Pohjois-Suomessakin huhtikuun alun jälkeen, Lapissa vasta kuun puolivälin jälkeen.

Isojen hallien omistajien on syytä varmistaa kattojen kestävyys runsaan lumen takia. Jo puolen metrin lumikerros kannattaa poistaa isojen hallien katoilta. Lumenpoistossa on huolehdittava työturvallisuudesta ja ohikulkijoiden turvallisuudesta. Omakotitalojen, rivitalojen ja pientalojen katot eivät ole vaarassa lumikuormien takia, mutta katolta putoava lumi voi kuitenkin aiheuttaa vaaraa.

Tiedote 28.1.2019: Suurten hallien kattojen lumitilanteen tarkkailu tarpeen koko maassa