Rannikkovesien kunnostusmenetelmät
Kunnostusmenetelmät tulee valita huolellisesti kunkin kohteen mukaan. Menetelmän valintaan vaikuttavat alueen ominaisuudet ja erityispiirteet sekä se, mitä kunnostuksella tavoitellaan.
Kun suunnitellaan rannikkovesialueen kunnostamista, on ensin selvitettävä kunnostuskohteen nykytila ja ongelmien syyt. Lisäksi tulee kartoittaa muut erityispiirteet, esimerkiksi suojeltavat luontotyypit ja lajit. Kun nämä perusasiat ovat tiedossa, voidaan asettaa kunnostukselle tavoitteet ja ryhtyä valitsemaan tilanteeseen sopivia kunnostusmenetelmiä.
Jotta kunnostaminen tuottaa pitkäaikaista tulosta, on usein tarpeen soveltaa useita eri menetelmiä. Pelkkä vesikasvien niitto ei riitä torjumaan ruovikoitumista, ellei maalta tulevaa ravinnekuormitusta saada samaan aikaan vähenemään. Pitkäjänteiseen kunnostustyöhön on hyvä saada mukaan mahdollisimman monia osapuolia ja toimijoita.
Ravinnekuormituksen vähentäminen
Rannikkovesien hoidon tärkeimpiä toimia on vähentää ulkoista kuormitusta eli ympäröiviltä valuma-alueilta tulevaa ravinnekuormitusta. Kuormitusta voidaan hillitä usein eri keinoin, ja yleensä kannattaakin tehdä yhtä aikaa monenlaisia toimenpiteitä. Valumavesien hallinnassa kokonaisvaltaisuus on valttia! Niinpä on suositeltavaa, että rannikkovesien kunnostuksia tehdään osana laajempaa valuma-aluekunnostusta.
Lue lisää:
Vesi.fi:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Ruovikoiden niitto

Ruovikot ovat monien kalojen, lintujen ja muiden eliöiden elinaluetta. Laaja ruovikoituminen ja umpeenkasvu tuo kuitenkin ongelmia: monelle lajille se merkitsee heikompaa elinympäristöä ja huonompaa selviytymistä. Myös vesistön virkistyskäytön mahdollisuudet vähenevät. Merenlahtien tiheitä ruovikoita ja umpeenkasvaneita vesistöjä voidaan hoitaa niittämällä.
Niitto on suunniteltava huolellisesti. Kaikkea kasvustoa ei tule koskaan niittää, sillä liian perusteellinen niitto voi johtaa eroosioon ja sinileväkukintoihin. Oikea tapa on niittää kasvuston sekaan käytäviä ja pieniä lampareita. Alueet, joilla on merkittäviä luontoarvoja, kuten vaikkapa uhanalaisia lajeja, jätetään niittämättä.
Niitto voidaan tehdä joko kerran tai kolmesti vuodessa. Kerran kesässä tehtävä niitto ajoitetaan kesän loppupuolelle, ja niitto kannattaa toistaa ainakin kolmena peräkkäisenä vuonna. Jään päältä tapahtuva talviniitto vähentää kasvuston määrää ja helpottaa kesän niittoja.
Niittojäte on tärkeää kerätä pois vedestä. Muista aina ilmoittaa koneellisesta niitosta ELY-keskukselle vähintään kuukausi ennen niittoa.
- Ruoppaus- tai niittoilmoituslomake (sähköinen lomake)
- Ruoppaus- tai niittoilmoituslomake (pdf)
- Liite Ruoppaus- tai niittoilmoitukseen: Naapureiden suostumus tai vesialueen omistajan suostumus (pdf)
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Muualla verkossa:
Maanparannusaineiden käyttö

Pelloille levitettävää kuitua, kipsiä ja rakennekalkkia kutsutaan maanparannusaineiksi. Nämä aineet edistävät maan murustumista ja viljelymaan hyvää rakennetta, mikä suojaa maaperää eroosiolta. Samalla vähenee maa-ainekseen sitoutuneen fosforin huuhtoutuminen pois pellosta. Peltomaan hyvä rakenne parantaa viljelykasvien menestymistä, mikä niin ikään tukee vesiensuojelua: ravinteet päätyvät satoon eivätkä vesistöön.
Puukuitua syntyy metsäteollisuuden sivuvirtana, ja se sopii käytettäväksi kivennäismailla. Kuitu lisää eloperäisen aineksen määrää maassa ja parantaa siten maan rakennetta sekä aktivoi mikrobitoimintaa.
Kipsi vähentää maa-ainekseen sitoutuneen fosforin huuhtoutumista vesistöön, mutta hillitsee myös liuenneen fosforin ja hiilen huuhtoutumista. Kipsiä ei tule käyttää järvien valuma-alueilla, koska sen sisältämä sulfaatti voi edistää fosforin vapautumista järven pohjasedimentistä, mikä voimistaa rehevöitymistä. Meressä riskiä ei ole, sillä merivedessä on sulfaattia luontaisesti enemmän kuin järvissä. Niinpä kipsi soveltuu hyvin käytettäväksi rannikkovesiä ympäröivillä pelloilla.
Sekä kipsi että rakennekalkki sopivat erityisesti savimaiden maanparannusaineeksi. Rakennekalkki on reaktiivisen kalkin ja maatalouskalkin seos. Se vähentää maan happamuutta, mikä edesauttaa savihiukkasten pinnoilla tapahtuvia, kestävää mururakennetta synnyttäviä reaktioita.
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
- Peltojen kipsikäsittely fosforikuormituksen hallinnassa – pilottina Savijoen valuma-alue (SYKE)
- Kipsi, kuitu ja rakennekalkki – opas viljelijöille (ProAgria)
Vieraslajien torjunta

Vieraslajit saapuvat Itämerelle ja rannikkovesiin monesti laivaliikenteen mukana. Osa vieraslajeista muodostaa uhan rannikkovesien monimuotoisuudelle tai aiheuttaa haittaa rannikkovesien käytölle. Näihin kuuluvat esimerkiksi kanadanvesirutto, merirokko, liejutaskurapu ja liejuputkimadot sekä koukkuvesikirppu.
Rannikkovesien luontoa voivat vaarantaa myös maalla elävät vieraslajit. Esimerkiksi minkki ja supikoira verottavat saarissa pesivän ja uhanalaiseksi luokitellun haahkan kantaa. Kurtturuusu puolestaan valtaa rannikon hiekkarantoja ja tukahduttaa rantojen alkuperäisen kasvillisuuden. Maanomistaja on velvollinen poistamaan kurtturuusut omalta maaltaan. Voit myös auttaa muita rannanomistajia kurtturuusun poistamisessa, mutta muista, että kasvien kitkemiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.
ELY-keskusten vieraslajiasioiden koordinointi on keskitetty Kainuun ELY-keskukseen. Vieraslajineuvontaa tarjoaa ELY-keskuksen valtakunnallinen ympäristöasioiden asiakaspalvelu. Monilla yhdistyksillä ja järjestöillä on vieraslajien torjuntahankkeita ja muuta toimintaa. Yhdistykset järjestävät esimerkiksi kurtturuusun kitkentätalkoita.
ELY-keskuksen valtakunnallinen ympäristöasioiden asiakaspalvelu (ELY-keskus)
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Muualla verkossa:
- Suomen rannikon vieraslajit (Itameri.fi)
- Tulokas- ja vieraslajit (ymparisto.fi)
- Eroon näkistä ilman myrkkymaalia (Tukes)
- Vieraslajit.fi (Luke)
Kalojen elinolojen ja lisääntymisedellytysten parantaminen
Rannikon suojaisat lahdet ja erityisesti fladat ja kluuvit ovat kalojen tärkeitä elinympäristöjä ja lisääntymisalueita. Monien fladojen ja kluuvien sekä niihin liittyvien purojen tila on heikentynyt. Kunnostustarve voi johtua esimerkiksi siitä, että ruoppaus on vähentänyt lahden suojaisuutta, kalojen vaellusreitti on katkennut tai valuma-alueelta tuleva kuormitus on heikentänyt vedenlaatua.
Kalojen elinoloja voidaan parantaa esimerkiksi palauttamalla fladojen suuaukot ja pohjan rakenne luonnonmukaiseen tilaan. Kaloille voidaan palauttaa kulkureitit, jotka ovat katkenneet umpeenkasvun vuoksi tai vaikkapa liian korkealle asennettujen tierumpujen takia.
Suomen ja Ruotsin yhteisessä Kvarkenflada-hankkeessa vuosina 2017 ja 2018 huomattiin, että pienikin kunnostaminen voi parantaa muun muassa ahvenen ja hauen lisääntymismahdollisuuksia. Fladojen ja kluuvien kunnostushankkeet pitää kuitenkin suunnitella huolellisesti niin, että kunkin kohteen erityispiirteet otetaan huomioon. Suunnitteluvaiheessa kannattaa olla yhteydessä ELY-keskukseen.
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Muualla verkossa:
- Kvarkenflada-hanke
- Fladojen, kluuvien ja kluuvijärvien kalataloudelliset kunnostukset Merenkurkun rannikolla : Mallilajeina ahven ja hauki (Luke)
Hapetus

Rannikkovesillä esiintyy luonnostaankin hapettomia pohjia, mutta rehevöitymisen seurauksena pohjien happikato on voimistunut. Happikadosta kärsiviä suppeita pohja-alueita voidaan elvyttää hapetuksen avulla. Hapetusta on käytetty pääosin sisävesien kunnostukseen, mutta sitä on testattu myös merenlahdilla. Kun pohjan läheisten vesikerrosten happitilanne kohenee, niin sanottu sisäinen kuormitus, eli ravinteiden liukeneminen pohjasedimentistä veteen, vähenee.
Hapetuksen onnistumiseen vaikuttavat kohdealueen ominaisuudet sekä hapetuksen tekniset ratkaisut, kuten pumppauksen mitoitus ja hapetettavan vesialueen pohjan muoto. Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa Proppen-hankkeessa hapetusta testattiin läntisen Suomenlahden Sandöfjärdenillä ja Ruotsissa Tukholman sisäsaariston Lännerstasundetilla. Tulosten mukaan hapetuspumppauksella on mahdollista parantaa rannikkovesialueiden pohjanläheisen veden happioloja ja vähentää siten sisäistä kuormitusta.
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Hoitokalastus

Hoito- ja tehokalastus on yksi osa niin kutsuttua ravintoketjukunnostusta. Hoitokalastusta käytetään yleisesti rehevien järvien kunnostamisessa, ja sitä on toteutettu myös joillakin merenlahdilla. Hoitokalastuksen tavoite on poistaa kalojen mukana vesistöstä ravinteita sekä vähentää vesistön sisäistä kuormitusta. Kalastuksen kohteena ovat erityisesti särkikalat, joita pyydetään useimmiten nuottaamalla. Kalastus keskitetään syksyyn, jolloin särkikalat vetäytyvät syvänteisiin parviksi.
Hoitokalastus on aina suunniteltava yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa, ja sen on perustuttava kalastotutkimukseen. Kun suunnitellaan rannikkoveden hoitokalastusta, on hyvä muistaa, että meressä kalastuksen vaikutukset ulottuvat laajemmalle kuin suljetuissa sisävesissä.
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Kosteikot

Rannikon kosteikkojen palauttamisella – tai uusien kosteikkojen rakentamisella – voidaan sekä elvyttää luontoa että vähentää ulkoista kuormitusta. Kosteikot ovat arvokkaita elinympäristöjä, jotka rikastuttavat myös maisemaa. Ne tarjoavat monille eliölajeille suojaa ja ravintoa. Luontaiset kosteikot ovat vähentyneet, kun niitä on kuivattu muun muassa peltoviljelyn ja metsätalouden tarpeisiin. Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti yksi uhanalaisimmista elinympäristöistä.
Kosteikkojen palauttamisen ja rakentamisen tavoite on useimmiten lisätä luonnon monimuotoisuutta taikka tukea riistanhoitoa tai vesiensuojelua. Vesiensuojelukosteikkojen rakentamisella pyritään vähentämään alapuoliseen vesistöön valuvien ravinteiden ja kiintoaineen määrää. Vesiensuojelukosteikkojen toimivuudesta on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Väärin suunniteltu kosteikko voi muodostua jopa päästölähteeksi. Onkin tärkeää, että vesiensuojelukosteikko suunnitellaan ja mitoitetaan huolellisesti. Suunnittelu tulee aina teettää asiantuntijalla.
Lue lisää:
Vesi.fi:n aineistopankki:
Pääkuva: © Anniina Saarinen / Västerbottenin Lääninhallitus