teemana:
Maa- ja metsätalouden vesienhallinta
Kokonaisvaltaista vesienhallintaa valuma-alueella
Valuma-alueelta vesistöihin virtaava vesi kytkee toisiinsa metsät, pellot ja rakennetut alueet. Kaikki maankäyttö vaikuttaa alueen vesiin, ja vettä taas tarvitaan moneen toimintaan. Kokonaisvaltainen vesienhallinta ottaa huomioon niin ihmisten, elinkeinojen kuin ekosysteemienkin tarpeet. Kaikki hyötyvät, kun vettä käytetään ja johdetaan valuma-alueella viisaasti. Samalla pystytään varautumaan aiempaa tehokkaammin ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin: vesiolojen vuodenaikaisvaihtelun muutoksiin, kasvaviin sademääriin, äkillisiin rankkasateisiin ja pitkiin helle- ja kuivuuskausiin.
Maa- ja metsätalouteen käytettävien maiden kuivattaminen on Suomessa välttämätöntä ilmaston ja maaperän takia. Maankuivatuksella turvataan hyvät viljelyolot ja metsän kasvu. Oikein suunniteltu maankuivatus ja kastelu varmistavat, että maaperän vesi- ja ravinnetalous ovat kohdallaan ja että pelto kantaa raskaat maatalouskoneet. Tärkeä lähtökohta vesitalouden suunnittelussa on myös minimoida ojankaivun aiheuttama eroosio ja ravinnehuuhtoumat. Vesitalousratkaisuilla vaikutetaan myös maaperän hiilivarastoon.
Valuma-aluetarkastelu tuottaa kokonaisratkaisuja
Valuma-alueella toteutettavilla hankkeilla voi olla monta tavoitetta, kuten tulvien hallinta, vesistön säännöstely tai veden tilan parantaminen. Tavoitteena voi olla myös edistää maisemanhoitoa tai vesistön virkistyskäyttöä. Valuma-alueella tehtäviä toimia tarvitaan parantamaan vesistöjen tilaa ja edistämään sopeutumista muuttuviin sää- ja vesioloihin.
Kun valuma-aluetta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, voidaan ottaa huomioon sekä alueen luonnon että vesistön käytön tarpeet. Luonnonmukaisen vesienhallinnan periaatteet ohjaavat kohti monimuotoisia vesiympäristöjä, jossa ehkäistään vesien käytöstä aiheutuvia haittoja ja korjataan ihmisen toiminnasta koituneita vahinkoja.
Valuma-aluesuunnittelun edut
- Tekee mahdolliseksi sovittaa yhteen vesistön eri käyttötarpeet sekä vesien ja ympäristön tilan parantamisen.
- Veden hallittu pidättäminen valuma-alueella, esimerkiksi kosteikoilla, auttaa torjumaan tulvia. Samalla turvataan veden riittävyys pienvesissä myös kuivina aikoina.
- Veden viivyttäminen vähentää kuivatusjärjestelmien ylikuormittumista runsasvetisinä aikoina. Kuivatusjärjestelmät voidaan mitoittaa pienemmälle vesimäärälle eikä kuivatusuomien kokoa tarvitse kasvattaa.
- Veden viivyttäminen uomissa, altaissa ja kosteikoissa pienentää vesistökuormitusta sekä vähentää ojien ja uomien liettymistä ja kunnostustarvetta.
- Valuma-alueella varastoitu vesi voi olla myöhemmin käytettävissä, mikä helpottaa erityisesti etäällä vesistöstä olevien peltolohkojen vedensaantia ja kastelua.
- Valuma-aluesuunnittelussa voidaan ottaa huomioon uomajatkumo ja ekologiset yhteydet sekä lisätä vesiympäristöjen monimuotoisuutta.
- Maanomistajien yhteistyöllä kuivatusjärjestelmien kunnossapito ja vesiensuojeluratkaisut voidaan toteuttaa koordinoidusti ja kustannustehokkaasti ja eri tarpeet huomioiden.
- Metsien ja soiden valunnan säätelyllä ja tulvien hallinnalla voidaan varautua ilmastonmuutokseen ja vähentää maa- ja metsätalouden ilmastopäästöjä.
Ajankohtaista vesienhallinnasta
Vesienhallinnan tavoitteet
Valuma-alue rajataan tapauskohtaisesti
Valuma-alueen tarkastelu antaa yleiskuvan luonnonoloista, maankäytöstä ja niiden vaikutuksista vesiin. Maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla vesienhallintaa on järkevä tarkastella pienten valuma-alueiden tasolla. Pienen valuma-alueen mittakaavassa on helppo havaita ja seurata toimien vaikutuksia veden määrään ja laatuun. Valuma-aluesuunnittelu antaa eväitä siihen, miten metsänhoidon ja viljelyn vesienhallinnan tarpeet voidaan sovittaa yhteen niin, että myös luonto ja ympäristö hyötyvät.
1 . Suojakaista: Pellon ja vesistön väliin jätettävä suojakaista vähentää maaperän eroosiota ja ehkäisee vesistökuormitusta. Suojakaista on keskimäärin vähintään kolme metriä leveä, ja sitä peittää monivuotinen nurmi-, heinä- tai niittykasvillisuus. Suojakaista pitää jättää valtaojaa suurempien vesiuomien varsille sekä lampien, järvien ja meren rannoille ja talousvesikaivojen ympärille. Jos pelto viettää jyrkästi vesistöön tai kärsii toistuvista tulvista tai vettymisestä, pellon ja vesistön väliin on hyvä perustaa keskimäärin vähintään 15 metriä leveä suojavyöhyke.
2. Hulevesikosteikko: Rakennetuilta alueilta pois johdettava sadevesi eli hulevesi voidaan käsitellä hulevesikosteikossa. Hulevesikosteikot ovat kasvillisuuden osittain tai kokonaan kattamia alueita, jotka vesi peittää pysyvästi tai ajoittain. Niiden avulla voidaan hidastaa ja viivyttää hulevesiä ja estää tulvia sekä parantaa hulevesien laatua. Osa hulevesien sisältämistä haitta-aineista laskeutuu kosteikon pohjalle, minkä lisäksi kosteikkokasvillisuus voi sitoa ravinteita ja epäpuhtauksia.
3. Luonnontilainen uoma: Luonnontilaiselle purolle on ominaista uoman monimuotoinen rakenne: suvanto- ja virtapaikkojen vuorottelu, uoman mutkittelu sekä sen syvyyden ja leveyden vaihtelu. Rantapuusto ja -kasvillisuus varjostavat uomaa, ja siitä variseva karike tuo puroon ravinteita ja orgaanista ainesta. Kasvillisuus sitoo maaperää ja vähentää siten eroosion aiheuttamaa kuormitusta. Purot ovat monille lajeille tärkeitä elinympäristöjä.
4. Kaksitasouoma: Tulvatasanteelliset kaksitasouomat monipuolistavat peltojen halki virtaavien ojien ympäristöä ja luovat maatalousmaisemaan luonnonmukaisemman virtavesielementin. Luonnonmukaisen vesirakentamisen ja peruskuivatuksen odotetaan hyödyttävän tulvien ja kuivuuden hallintaa, parantavan veden laatua ja edistävän luonnon monimuotoisuutta.
5. Ennallistettu ojitusalue: Ojitetun suon ennallistamisella pyritään palauttamaan suolle sen luontainen vesitalous. Veden palauttamista voidaan edistää täyttämällä tai patoamalla ojia. Suot varastoivat vettä ja viivyttävät tulvavesien virtausta. Ennallistamisella edistetään myös suoluonnon monimuotoisuutta sekä kartutetaan hiilivarastoa.
6. Luonnonmukainen pohjapato: Yläpuolinen vedenpinta pidetään halutulla korkeudella pohjapadon avulla. Luonnonmukainen pohjapato rakennetaan esimerkiksi kivistä ja sorasta.
7. ja 8. Kosteikko: Vesiensuojelua varten tehty kosteikko hillitsee tehokkaasti veteen liuenneiden ravinteiden, hienojakoisen kivennäismaan ja kiinteän turveaineksen kulkeutumista, Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla, ja se on osittain avovettä. Kosteikko voidaan perustaa monesta syystä. Kosteikon avulla voidaan esimerkiksi siivittää luonnon monimuotoisuutta, vähentää maatalouden vesistökuormitusta ja vahvistaa vesilintukantoja, Kosteikko myös kaunistaa maisemaa sekä poistaa vesistöstä ravinteita.
9. Hyvä peltomaan rakenne: Hyvä muru- ja huokosrakenne ehkäisee peltomaan tiivistymistä, liettymistä ja eroosiota sekä vähentää veden lätäköitymistä ja pintavaluntaa. Savimaiden rakennetta voidaan parantaa myös peltoon lisättävän kipsin ja rakennekalkin avulla. Maan mururakenteesta tulee kestävämpi, jolloin pelto ei liety sateella ja fosforin huuhtoutuminen vesistöihin vähenee.
