teemana:
Kalankasvatus ja vesiensuojelu

Kohti vesiä vaalivaa kalankasvatusta

Kalan kysyntä kasvaa kaikkialla maailmassa. Suomessa kalankasvatuksella on hyvät edellytykset laajentua nykyisestä. Elinkeinon kehittämisen tavoitteena on ekologisesti ja taloudellisesti kestävä tuotanto. Se tarkoittaa vesiensuojelun ja kalankasvatuksen entistä tiiviimpää yhteensovittamista.

Kalankasvatus on osa laajempaa vesiviljelyn kokonaisuutta. Suomessa vesiviljelyyn sisältyy kalankasvatuksen lisäksi lähinnä rapujen kasvatusta. Muuta vesiviljelyä, kuten simpukoiden ja levien viljelyä, harjoitetaan toistaiseksi lähinnä koeluontoisesti. Kiinnostus sitä kohtaan on kuitenkin kasvamassa.

Tällä sivulla kerrotaan perustietoa suomalaisesta kalankasvatuksesta ja sen vesistövaikutuksista sekä siitä, miten näitä vaikutuksia voidaan lieventää. Sivulla kuvataan myös kalankasvatuksen ympäristönsuojeluun liittyvää lainsäädäntöä ja muuta ohjausta sekä kerrotaan lupamenettelyistä.

Manner-Suomessa eli muualla kuin Ahvenanmaalla toimii tätä nykyä noin 170 kalankasvatuslaitosta. Luku sisältää sekä ruokalan tuotantolaitokset että kalanpoikasten kasvattamot. Ruokakalan kasvatus painottuu merialueille, kun taas poikastuotanto sijoittuu pääasiassa sisämaahan. Kaikista Manner-Suomen laitoksista lähes kaksi kolmannesta sijaitsee merialueella ja reilu kolmannes sisävesialueella. Sisämaassa on myös joitakin kiertovesilaitoksia.

Kalankasvatus on vilkkainta Saaristomerellä. Noin 43 prosenttia Manner-Suomen kalankasvatuslaitoksista sijaitsee Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella. Seuraavaksi eniten laitoksia on Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskusten alueilla (16 % kummassakin) sekä Kainuun ELY-keskuksen alueella (10 %). Muiden ELY-keskusten alueilla sijaitsee yhteensä noin 15 prosenttia laitoksista.

Ahvenanmaalla on 25 kalankasvatusta harjoittavaa laitosta. Ahvenanmaalla on oma lainsäädäntönsä sekä valvonta- ja lupakäytäntönsä.

Kalankasvatuksen vesistövaikutukset syntyvät pääosin ravinnepäästöistä. Kalojen ulosteiden ja käyttämättä jääneen rehun sisältämät ravinteet kulkeutuvat kasvattamoiden ympäristöön ja aiheuttavat rehevöitymistä. Osa ravinteista laskeutuu pohjaan. Ravinnekuormitus lisää vedessä keijuvan planktonin määrää sekä voimistaa rihmalevien kasvua pohjassa ja muilla kiinteillä pinnoilla. Kun biologinen tuotanto kasvaa, veden eliöyhteisön rakenne muuttuu. Entistä enemmän kuollutta eloperäistä ainetta laskeutuu pohjaan, missä sen hajottaminen kuluttaa happivarantoja. Hapen ehtyessä sedimentistä alkaa vapautua sinne kertynyttä fosforia eli syntyy niin sanottua sisäistä kuormitusta.

Kalankasvatuksen rehevöittävä vaikutus kohdistuu ensisijaisesti laitosten lähivesiin. Vedenlaatumallit ovat kuitenkin osoittaneet, että vesistövaikutukset voivat levitä laajallekin alueelle. Kun ravinteita kulkeutuu eteenpäin, niiden pitoisuudet vedessä pienenevät ja päästöt muuttuvat osaksi niin sanottua taustakuormitusta. Nämä laaja-alaiset vaikutukset ovat nähtävissä pikemminkin vuosien tai vuosikymmenten aikajänteellä kuin vuositasolla. Niiden seuraukset näkyvät erityisesti pohjaeläimistössä sekä monivuotisissa kasvi- ja leväyhteisöissä. Rehevöityminen on tunnistettu useiden Itämeren uhanalaistuneiden luontotyyppien uhkatekijäksi.

Rehevöitymisen ohella kalankasvatus aiheuttaa myös joitakin muita ympäristövaikutuksia. Näitä ovat esimerkiksi roskaantuminen, melu, hajuhaitat ja maisemavaikutukset. Laitoksilla käytetään myös jonkin verran antibiootteja ja kylvetyskemikaaleja sekä verkkokasvatuksessa eliöiden kiinnittymistä estäviä aineita.

Rannikkoluontotyyppien uhanalaisuus (ymparisto.fi)

Kalankasvatuksen vesiensuojelun kehittäminen

Kalankasvatuksen vesiensuojelua on mahdollista kehittää kaikissa laitostyypeissä. Parhaiten päästöjä pystytään hallitsemaan kiertovesilaitoksissa. Niissä jätevesiä syntyy vähän ja ne johdetaan yleensä kunnalliseen tai teolliseen jätevedenpuhdistamoon.

Läpivirtauslaitoksilla tilanne on haastavampi, koska vesistöön johdetaan suuria määriä ravinnepitoisuuksiltaan laimeaa vettä. Vanhoissa maavaraisissa altaissa ei yleensä ole tehokkaita kiintoaineen talteenottojärjestelmiä tai muita vesiensuojelujärjestelmiä. Niissä kuormitusta voidaan tarvittaessa vähentää esimerkiksi parantamalla allasrakenteita tai asentamalla jälkikäteen lietteenpoistojärjestelmiä. Uusissa hankkeissa allas- ja poistovesirakenteet sekä muut vesiensuojeluratkaisut voidaan suunnitella alusta alkaen tehokkaiksi.

Vaikeimmin päästöt ovat hallittavissa verkkoaltaita käyttävissä tuotantolaitoksissa, joita on erityisesti merialueella. Verkkoaltaisiin kehitetyt lietteenpoistojärjestelmät eivät ole toimineet käytännössä. Olemassa olevien laitosten aiheuttamaa kuormitusta voidaan vähentää lähinnä rehuvalinnoilla ja parantamalla ruokintamenetelmiä. Uusia laitoksia suunniteltaessa on tärkeää valita sijaintipaikka sellaiselta alueelta, joka kestää lisäkuormitusta.

Uuden kalankasvatuslaitoksen ympäristövaikutusten arviointi perustuu yleensä mallinnukseen ja asiantuntija-arvioihin. Mallit ottavat kuitenkin huomioon vain lyhytaikaisia muutoksia; pitkän aikavälin muutokset jäävät mallien ulkopuolelle. Vaikutusarviointeja tulisikin kehittää niin, että niissä tulevat esiin myös pitkäaikaiset muutokset ja kehityskulut. Näitä muutoksia tulisi arvioida nykyistä enemmän myös vesistötarkkailujen raporteissa.

Kuva: © Harri Töhönen, Vastavalo

Keinoja ravinnekuormituksen vähentämiseen

Klikkaamalla otsikkoa näet alempana kunkin keinon kuvauksen.

  1. Rehuvalinnat

    Rehuvalinnat

    Kalankasvatuksen aiheuttama ravinnekuormitus on lähes kokonaan peräisin kalojen ruokintaan käytetystä teollisesta rehusta. Rehun sisältämistä ravinteista vain osa imeytyy kalan elimistöön, loput poistuvat kalan eritteiden mukana. Rehun laatu ratkaisee, kuinka tehokkaasti kalat pystyvät käyttämään hyväksi rehun sisältämää typpeä ja fosforia. Rehuvalinnoilla voidaan siten vaikuttaa paljon laitosten aiheuttamaan ravinnekuormitukseen. Hyvillä rehuvalinnoilla on myös tuotantotaloudellista merkitystä: tuotanto tehostuu ja kalat pysyvät terveinä, kun ravinteet ovat kaloille mahdollisimman käyttökelpoisessa muodossa.

    Kalankasvatuksen rehevöittävää vaikutuksia voidaan kokonaisuudessa lieventää käyttämällä rehun raaka-aineena samasta vesistöstä tai merestä pyydettyä kalaa. Pyydettyjen kalojen mukana vesistöstä poistuu ravinteita, mikä kompensoi kalankasvatuksen ravinnepäästöjä.

  2. Ruokintamenetelmät

    Ruokintamenetelmät

    Hyvin mitoitettu, oikein ajoitettu ja huolellisesti toteutettu ruokinta vähentää rehuhukkaa ja kalankasvatuksen aiheuttamaa ravinnekuormaa. Ruokinta-automaatit ovat hyvä apuväline, mutta ruokinta voidaan hoitaa hyvin myös ilman automaatiota.

    Ruokinnan mitoitus voi perustua joko kalojen ruokahaluun tai ennalta arvioituun annokseen eli ruokintataulukoihin. Ruokintataulukot ilmoittavat päiväannoksen prosentteina kalan painosta. Annokseen vaikuttavat kalalaji, kalojen koko ja veden lämpötila. Ruokahaluun perustuvassa ruokinnassa ruokahalu voidaan päätellä kalojen käyttäytymisestä. Ruokinta tulee lopettaa ennen kuin kalat tulevat kylläisiksi.

    Kaloja ruokittaessa rehu on hyvä levittää tasaisesti suurelle alueelle, mutta kuitenkin niin, etteivät virtaukset tai aallokko vie rehua pois altaasta. Päivittäisten ruokintakertojen määrä ja ajoitus vaihtelevat kalojen koon, vuodenajan ja kalalajin mukaan.

  3. Sijainninohjaus

    Sijainninohjaus

    Merialueella tapahtuvan kalankasvatuksen ympäristöhaittoja voidaan lieventää, kun vältetään sijoittamasta laitoksia sisäsaariston herkille alueille. Viranomaiset pyrkivät entistä enemmän ohjaamaan uusia laitoksia ulkosaaristoon, missä laitosten päästöistä syntyy vähemmän haittoja. Sijainninohjausta tukee vuonna 2014 laadittu Kansallinen vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelma. Siinä on tunnistettu alueita, joilla kalankasvatusta voidaan lisätä kestävästi.

    Kun kalankasvatuksen painopiste siirtyy ulommille vesialueille, ristiriidat vesistön muiden käyttömuotojen kanssa vähenevät. Kalankasvatusta harjoittavalle yritykselle ulkosaaristo antaa mahdollisuuden keskittää tuotanto suurempiin yksiköihin, mikä parantaa toiminnan kannattavuutta. Ulkosaaristoon sijoittuvien verkkoaltaiden ja laitteiden tulee kuitenkin olla tavanomaista järeämpiä, jotta ne kestävät voimakasta aallokkoa ja virtausoloja. Tällaista tekniikkaa on jo yleisesti käytössä maailmalla suurilla verkkoallaslaitoksilla.

    Kansallinen vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelma (maa- ja metsätalousministeriö & ympäristöministeriö)

 

Lisää tietoa:
Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohje (Ympäristöministeriö)
Läpivirtauslaitosten ravinnekuormituksen vähentäminen (Luke)