Ainutlaatuiset fladat ja kluuvit
Fladat ja kluuvit ovat pohjoisen Itämeren erikoisia vesimuodostumia. Niitä syntyy laakeille rannikkoalueille, joilla maa kohoaa jääkauden jäljiltä. Merenlahdesta voi kehittyä makeavetinen kluuvijärvi muutamassa ihmissukupolvessa.
Matalat maankohoamisrannikot ovat alituisessa muutoksessa. Muutos madaltaa merta ja paljastaa merenpohjaa. Jos merenlahden suulla on matalampi kynnys, alkaa lahti kuroutua vähitellen irti merestä. Fladat ja kluuvit ovat kuroutumisen välivaiheita; niissä vesi on vielä enimmäkseen suolaista. Viimeinen vaihe on makeavetinen kluuvijärvi.
Kaikista lahdista ei synny kluuvijärviä. Monet matalat painanteet muuttuvat maan kohotessa turvepohjaisiksi soiksi. Niittyrannat kehittyvät puolestaan pensaikoiksi ja lehtimetsiksi sekä ajan myötä edelleen havu- ja sekametsiksi.
Näin kluuvijärvi syntyy:
1. Esiflada 2. Flada 3. Kluuviflada 4. Kluuvijärvi
Ensimmäisessä vaiheessa veden vaihtuminen on hieman heikentynyt. Esiflada on eräänlainen pienehkö merenlahti.
Kun maa kohoaa edelleen, esifladasta syntyy flada. Fladassa veden vaihtuvuus on heikentynyt jo enemmän. Flada on yhteydessä mereen kapean väylän tai kynnyksen kautta.
Kluuvifladassa vesi vaihtuu jo huomattavan heikosti.
Kuroutumisen viimeinen aste on kluuvijärvi, jossa lahdesta on muodostunut erillinen järvi. Merivettä saattaa kuitenkin kovien myrskyjen tai korkean merenpinnan aikana kulkeutua järveen.
Fladojen ja kluuvien erityispiirteet
Fladat ja kluuvit ovat tavallisesti matalia, mutta jotkin voivat olla jopa useita metrejä syviä. Kasvillisuus on yleensä runsasta, ja rantavyöhykkeellä on usein ruovikoita. Kelluslehtisistä kasveista tyypillisiä ovat lumpeet, ulpukat ja vesitatar, uposlehtisistä taas ärviät ja vidat. Paikoin vedenalaista maailmaa hallitsevat vesikasvien näköiset näkinpartaislevät.
Fladoissa ja kluuveissa viihtyvät erityisesti kevätkutuiset kalalajit, kuten hauki ja ahven. Suojaisa elinympäristö tarjoaa hyvät olot kalanpoikasille ja muun muassa sammakoille. Sorsat uiskentelevat vesikasvien lomassa, ja veden yllä partioi sudenkorentoja ja muita lentäviä hyönteisiä, hämärän tullen myös lepakoita.
Luonnontilaisen fladan tai kluuvin yhteys mereen heikkenee ajan myötä, kun suuaukko kapenee ja madaltuu. Samalla veden vaihtuvuus vähenee. Meriyhteyttä yritetään usein pitää yllä ruoppaamalla, mutta samalla vaarannetaan näiden erikoisten luontotyyppien ominaispiirteet.
Fladojen ja kluuvien ominaispiirteitä voivat heikentää muun muassa:
- rehevöityminen
- ruoppaukset ja veneväylät
- padot ja pengerrykset
- maankuivatus
- rantametsien hakkuut
- rantarakentaminen
- vesikasvien niitot
Pääkuva: Syke. Infografiikka: Daddy Finland
