Sinilevää havaittu Saaristomerellä sisäsaaristossa, muualla Lounais-Suomessa rauhallista (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevätilanne on pysynyt edelleen rauhallisena suuressa osassa Lounais-Suomea. Varsinais-Suomen ELY-keskukseen ei ole saapunut kuluneella viikolla (24/2024) yhtäkään yleisöhavaintoa sinileväesiintymistä. Sinilevän vakioseurantapisteissä Mynälahden sisäosissa havaittiin vähän sinilevää, ja vastaavia tuloksia Mynälahdelta havaittiin myös Rotarien sinileväseurannassa. Myös vesi.fi-sivuston kautta on tallennettu kuluneella viikolla muutama vähäinen sinilevähavainto Saaristomereltä. Merialueilla sinilevää havaittiin vähäisissä määrin Mynälahden sisäosissa sekä ELY:n vakiohavaintopaikalla […]
Sinilevähavainnot viime viikon tasolla – viilentynyt vesi hillitsee levien kasvua
Sinilevää näkyi kuudella valtakunnallisella leväseurantapaikalla Pirkanmaalla. Pirkanmaan ELY-keskuksen viikoittainen levätiedotus jatkuu vielä ensi viikolla. Viikolla 38 runsaasti sinilevää havaittiin Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä ja Valkeakoskella Vanajaveden siltojen kohdalla. Vähän sinilevää havaittiin Nokialla Pyhäjärven Maatialanlahdella ja Halkoniemen uimarannassa sekä Kangasalan Kirkkojärvessä ja Ukkijärvessä. Lisäksi Lempäälän kanavasta on tehty yleisöhavainto sinilevästä. Loppukesällä järvessä muuten näkymätön sinileväesiintymä nousee järven […]
Sinilevää edelleen ajankohtaan nähden runsaasti
Sinilevää havaittiin 13 havaintopaikalla valtakunnallisessa leväseurannassa Pirkanmaalla sekä yhdellä rotarien seuraamalla havaintopaikalla viikolla 36. Kansalaishavaintojen määrä on vähentynyt. Järviwikin Leväbarometrin mukaan sinilevää on edelleen pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalla Kirkkojärvessä, Nokialla Pyhäjärvessä ja Kihniön Sulkuejärvessä. Hieman levää havaittiin Liekovedessä, Vesijärvessä, Kulovedessä, Houhajärvessä, Kyrösjärvessä, Ukki-järvessä, Keijärvessä, Vanajavedessä sekä Pyhäjärvessä usealla havaintopaikalla. Lisäksi Järviwikiin […]
Sinilevätilanne rauhallinen järvillä ja merialueilla
Järvillä ja rannikkoalueilla on edelleen keskimääräistä vähemmän sinilevää. Rannikkoalueista vain Saaristomerellä on paikoin havaittu runsaasti sinilevää. Loppukesälle tyypillisesti sinilevän määrä on jatkanut vähentymistään avomerialueilla. Järvillä havaittu keskimääräistä vähemmän sinilevää Järvien sinilevätilanne on rauhallinen. Hieman sinilevää havaittiin 32:lla ja runsaasti sinilevää havaittiin 9:llä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Erittäin runsaita kukintoja ei havaittu lainkaan. Viimeisen viiden päivän aikana […]
Sinileviä 11 havaintopaikalla Pirkanmaalla
Pirkanmaan järvien sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet viime viikosta. Sinilevähavainnot ovat keskittyneet etenkin Pyhäjärvelle, siellä havaittiin sinilevää seitsemällä havaintopaikalla. Runsaasti sinilevää on havaittu Kangasalan Kirkkojärvessä, Pyhäjärven Lehtiniemessä Nokialla ja Vesilahden kirkonkylän rannassa. Vähän sinilevää havaittiin Pyhäjärvessä Pirkkalan Kranstolpan uimarannassa, Lempäälän Lempoisten uimalassa ja Mäyriänrannassa, Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla, Nokialla Tottijärvessä ja Pyhäjärven Maatialanlahdella ja Halkoniemen uimarannassa […]
Sisävesillä ja rannikolla maltillisesti sinilevää, Suomenlahden avomerialueilla havainnot lisääntyneet
Sinilevätilanne on pysynyt rauhallisena järvillä ja rannikkoalueilla. Sisävesillä sinilevää on keskimääräistä vähemmän. Suomenlahden avomerialueilla sinileväkukintoja on havaittu edellistä kuukautta runsaammin, ja Suomenlahden suulla levälauttoja on noussut pintaan. Järvillä sinilevätilanne edelleen rauhallinen Sisävesillä sinilevää on havaittu keskimääräistä vähemmän. Hieman sinilevää havaittiin kolmellakymmenellä ja runsaasti sinilevää havaittiin yhdeksällä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Erittäin runsaita kukintoja havaittiin yhdellä havaintopaikalla. […]
Sinilevää sisäsaaristossa, sisävesillä sinilevät runsastuneet (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Merialueilla sinilevähavainnot painottuvat Saaristomeren itäisille alueille, sisäsaariston suojaisiin osiin. Sisävesillä sinilevät ovat paikoin runsastuneet. Sinilevää havaittiin ELY-keskuksen vakioseurannassa viidellä järvellä. Merialueilla sinilevää havaittiin kuluvan viikon aikana erityisesti Saaristomerellä sisäsaaristossa. Havaintoja tehtiin muun muassa Kemiönsaaren länsipuolella sekä Kaarinan ja Naantalin edustan merialueilla. Havaitut sinilevämäärät ovat kuitenkin olleet pääasiassa vähäisiä. Viime viikkoihin verraten, sinilevätilanne on parantunut ulko- […]
Etelä-Savossa elokuun alun sinilevätilanne enimmäkseen rauhallinen
Kuluvan viikon viileä ja tuulinen sää on laskenut sinilevähavaintojen määrän maltilliselle tasolle. Tällä viikolla sinilevähavaintoja ilmoitettiin Mäntyharjun Pyhäveden Haapaselältä ja Pieksämäen Ahvenlammen Jäppilän uimarannalta. Jäppilän uimarannalta on raportoitu runsaista leväkukinnoista ja uimaranta on asetettu toistaiseksi uimakieltoon. Viime viikolla ilmoitukset levähavainnoista kääntyivät jälleen hieman nousuun hetkellisesti palanneiden helteiden myötä.Sinilevähavaintoja kirjattiin neljältä Etelä-Savon ELY-keskuksen havaintopaikalta: Haapaselältä, Vangasjärveltä, […]
Sinilevätilanne edellisviikkoa parempi Kaakkois-Suomessa
Kuva: Lauritsalan ranta, Lappeenranta Sinilevää ei Lappeenrannan Haapajärveä lukuun ottamatta vakiohavainto-paikoilla havaittu. Haapajärvellä levää on viime viikon tapaan runsaasti. Sinilevätilanne järvissä ja merellä Sinilevähavaintoja ei ole tehty Kaakkois-Suomen järvistä muilta vakiohavaintopaikoilta kuin Lappeenrannan Haapajärveltä, jossa levää on keskiviikon satelliittikuvan perusteella runsaasti. Myöskään itäisellä Suomenlahdella levää ei nyt havaittu. Satelliittikuvatkin osoittavat Kaakkois-Suomen merialueen levätilanteen olevan hyvä. […]
Hellekesä 2021 on laukaissut useita leväkukintoja myös Kainuussa
Kainuussa leväesiintymiä on ollut alkukesän 2021 aikana selvästi enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kesäkuun loppupuolella alkaneet leväkukinnat ovat lisääntyneet helteiden jatkuessa. Tähän mennessä on tehty kuusitoista levähaittahavaintoa. Sinilevää on havaittu tähän mennessä ainakin seuraavissa järvissä: Iso-Kiimanen, Nuasjärvi Karankalahti, Särkinen, Sotkamojärvi, Oulujärvi Paltaselkä, Sokajärvi, Iijärvi, Vimpelinlampi, Korpijärvi, Rokuanjärvi, Puolankajärvi, Kiantajärvi ja Pirttijärvi (Suomussalmi), Haatajanjärvi sekä Iso-Sintiö. Leväkukintojen […]
Kaakon havainnot sinilevistä edelleen vähäisiä ajankohtaan nähden
Sinilevätilanne on vakiohavaintopaikoilla edelleen pääsääntöisesti rauhallinen ja havainnot ovat pysyneet vähäisinä. Lappeenrannan Haapajärven levätilanne huononi viime viikosta. Sinilevätilanne järvissä ja merellä Sinilevähavaintoja ei ole Kaakkois-Suomen järvistä vakiohavaintopaikoilta kuin Lappeenrannan Haapajärveltä, jossa levää on havaittu runsaasti sekä vähäinen havainto Imatran Ukonlinnan edustalla Saimaalla. Itäisellä Suomenlahdella levätilanne on säilynyt tavanomaista parempana ja sinilevähavainnot ovat edelleen ajankohtaan nähden […]
Sinilevätilanne maltillinen meri- ja sisävesialueilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin avomerialueilla tuulisen sään vuoksi. Sisävesialueilla tilanne on ajankohtaan nähden tavanomainen. Merialueilla Saaristomeren ulkosaaristossa sinileviä ei havaittu kuluvalla viikolla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannassa. Sen sijaan rajavartiosto havaitsi vähäisiä määriä sinilevää 26.7. Korppoon eteläpuoleisilla merialueilla. Väli- ja sisäsaaristossa sinilevää on paikoitellen runsaasti etenkin suojaisimmissa saariston osissa. Selkämerellä sinileviä havaittiin muun muassa Mannervedellä sekä Rauman […]