Julkaistu: 15.9.2023
Sulfaattimaiden haittoja kuriin Eurajoen valuma-alueella
Eurajoki virtaa Säkylän Pyhäjärvestä läpi alasatakuntalaisen peltomaiseman Selkämereen. Savimaiden keskisuuriin jokiin tyypitelty Eurajoki on aikojen saatossa kokenut kovia, kun teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesipäästöt ovat kuormittaneet sitä. Jätevesien käsittelyn toimintavarmuuden ja kapasiteetin kasvun myötä tänä päivänä suurin kuormitus jokeen kuitenkin aiheutuu 1336 km² laajuisen valuma-alueen hajakuormituksesta. Oman lisänsä kuormitukseen tuovat alueen happamat sulfaattimaat ja niistä aiheutuvat happamat valunnat.
Rauman kaupungin ja teollisuuden pääasiallisena raakavesilähteenä toimivan Eurajoen aktiivinen suojelutyö polkaistiin käyntiin 2010-luvun loppupuolella yritysten ja kuntien rahoittamassa JOKIohjelmassa (Eurajoen suojeluohjelma). Yläpuolisen vesistöalueen suojelu puolestaan on turvattu jo vuodesta 1995 toimineen Pyhäjärven suojeluohjelman kautta, ja näin koko vesistöalue onkin vapaaehtoisen vesiensuojelurahoituksen piirissä.
JOKIohjelma on keskittynyt valuma-aluelähtöiseen kuormituksen vähentämiseen sekä joen kalataloudelliseen kehittämiseen. Eri tahojen yhteistyön kautta Eurajoki onkin palautunut 2000-luvulla takaisin vaelluskalajoeksi, jossa tänä päivänä lisääntyy niin taimen, lohi kuin vaellussiikakin.
Kasvaneen kalataloudellisen merkityksen sekä yleisen vedenlaadun parantumisen myötä myös jokivarressa laajalti esiintyviin sulfidisavialueisiin ja niiltä ajoittain vapautuviin happamiin ja metallipitoisiin valuntoihin on kiinnitetty enemmän huomiota. Lounais-Suomen viime vuosien äärevät sääolosuhteet kuivine kesineen ja talvitulvineen ovat olleet edullisia happamien valuntojen syntymisen näkökulmasta. Happamuuteen liittyviä kalakuolemia on Eurajoessa havaittu esimerkiksi joulukuussa 2018 ja tammikuussa 2023.
Pyhäjärvi-instituutin toteuttama ja maa- ja metsätalouden vesienhallinnan avustuksista päärahoituksensa saava HAPPASU-hanke (Happamien sulfaattimaiden parempaa vesienhallintaa Eurajoen valuma-alueella) tekee työtä sulfaattimaista aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Hankkeessa paitsi tuotetaan käytännön rakenteita vesienhallintaan ja valumavesien neutralointiin, myös lisätään yleistä tietoutta sulfaattimaiden sijainnista, käyttäytymisestä ja keinoista, joilla sulfidisavikerrosten haitallisia vaikutuksia vesistöille voidaan vähentää.
Sulfidisavikerrokset ovat syntyneet Litorinameri-vaiheen aikana noin 4 000–8 000 vuotta sitten, kun nykyiset rannikon läheiset maa-alueet ovat olleet merenpohjaa ja mikrobitoiminta on sitonut rikkiyhdisteitä sedimenttiin. Perimmäinen syy siis on luonnollinen, mutta ihmistoiminta on maankäytön muutosten myötä saanut tämän pintaa syvemmällä sijaitsevan ongelman konkreettiseksi. Kuivatustoiminnan sekä maa-/pohjaveden pinnanlaskun myötä nämä hapettumattomana lähellä neutraalia olevat savikerrokset pääsevät hapettumaan, ja voimakkaasti happamia rikkiyhdisteitä vapautuu maaperään. Happamuus puolestaan liuottaa maaperän metalleja.
Geologian tutkimuskeskuksen laaja sulfaattimaakartoitus on luonut oivan pohjan Eurajoen hanketoiminnalle. Laajimmat sulfaattimaa-alueet sijoittuvat Eurajokivarren keski- ja yläosan valuma-alueelle. Ajoittain ”pahimmista” sivuojista vapautuu jokeen vettä, jonka pH on jopa alle 3,5. Havaitut sähkönjohtavuudet ovat korkeimmillaan yli 100 mS/m antaen viitteitä voimakkaasta metallikuormituksesta. Toimenpiteiden kohdentamiseksi hankkeen pilottialueilla on toteutettu paitsi valumavesien seurantaa vesinäyttein ja in-situ mittauksin myös tehty täydentävää maanäytteenottoa, joilla sulfaattimaiden sijaintia, laatua ja hapettumissyvyyttä voidaan arvioida.
Vesienhallinnan ratkaisuilla (padotukset, maa-/pohjaveden vedenpinnantason seuranta yms.) pyritään hyödyttämään paitsi vesistöjä myös tuomaan viljelijöille sopeutumiskeinoja nykykesien kuiviin kausiin. Toisaalta tehokkaimpienkin keinojen suotuisat vaikutukset lienevät paikoittain todennettavissa vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Maaperään vapautunutta happamuutta nimittäin riittää pitkäksi aikaa, vaikka savikerrosten hapettuminen äkillisesti saataisiinkin loppumaan. Monelta osin tärkeässä asemassa ovatkin haitallisten toimenpiteiden välttäminen ja haittojen minimointi esimerkiksi maarakennuksessa ja kuivatuksessa, mikä korostaa viestinnän merkitystä.
Heinäkuussa HAPPASU-hanke oli osaltaan järjestämässä viljelijä- ja asiantuntijamatkaa Vaasan Söderfjärdenille, jossa tutustuttiin mm. suldisavialueen salaojakasteluun ja valtaojan padotusratkaisuihin. Hankkeessa järjestetään myös maastotilaisuuksia sekä asukasiltoja, jotta paikallista aktiivisuutta ja tietoutta sulfaattimaiden tiimoilta saadaan lisättyä. Tämän hankalasti ymmärrettävän ilmiön yleistajuistamiseksi tuotetaan sulfaattimaiden käyttäytymistä ja vesistövaikutuksia havainnollistava animaatio, jonka toivottavasti mahdollisimman moni rannikkoalueiden vesistökunnostajakin ottaa aktiiviseen hyötykäyttöön. Seuraa siis 31.10.2024 päättyvän hankkeemme viestintää.
Kirjoittaja:
Lauri Anttila, asiantuntija (FM, akvaattiset tieteet), Pyhäjärvi-instituutti. Pääasiallisena tehtävänä vesienhoidon ja kalatalouden hankkeiden toteutus sekä Pyhäjärven suojeluohjelman koordinointi. Työkenttä valuma-aluelähtöisestä vesiensuojelusta aina järvien ravintoverkkotutkimukseen asti.
Artikkelikuva:
Lauri Leino tekemässä maakairauksia HAPPASU-hankkeen pilottialueilla sulfidisavikerrosten paikallistamiseksi ja laadun arvioimiseksi. Kuva: Lauri Anttila.
