Julkaistu: 31.7.2025

Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus

Pirkanmaan sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt helteistä huolimatta

Sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun Pirkanmaalla. Kuluvalla viikolla sinilevää on havaittu kahdella sinileväseurannan havaintopaikalla. Viime viikolla havaintoja kirjattiin vielä kahdeksan kappaletta eri puolilta maakuntaa.

Pirkanmaan ELY-keskus seuraa maakunnan sinilevätilannetta yhteistyössä kuntien kanssa 52 vakituisella havaintopaikalla. Helteistä huolimatta sinilevää on havaittu kuluvalla viikolla ainoastaan kahdella näistä paikoista, siinä missä viime viikolla havaintoja tehtiin kahdeksalta paikalta. Neljältä havaintopaikalta tietoja ei tällä viikolla saatu.

Esimerkiksi Kangasalan keskustaajaman Kirkkojärvellä, jota sinilevä vaivaa tyypillisesti läpi kesän, ei ollut sinilevää tämän viikon seurannassa.

Runsaasti sinilevää havaittiin tällä viikolla (viikko 31):

  • Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä

Vähäinen määrä sinilevää havaittiin:

  • Nokialla Tottijärvellä

Asiantuntijoiden ylläpitämien havaintopaikkojen lisäksi kansalaiset ovat lähipäivinä kirjanneet levähavaintojaan Vesi.fi-karttapalveluun muun muassa Urjalan Rutajärveltä, Lempäälän Mäyhäjärveltä, Vanajaveden Kuhanselältä Valkeakoskelta, Sastamalan Eskolan Kirkkojärveltä ja Hämeenkyröstä Alhonselän Santalahdelta.

Kaikki levätilanteesta kiinnostuneet voivat ilmoittaa levähavainnostaan Vesi.fi-karttapalvelussa tai JärviWikiin Havaintolähetin avulla. Ilmoitetut havainnot tulevat näkyviin molempiin palveluihin.

Tampereella Tampereen ulkoliikunnan olosuhdepalvelusta saa tietoa kaupungin uimarantojen uimavesien lämpötiloista ja sinilevätilanteesta.

Sinilevän väheneminen hellejakson kestäessä johtuu todennäköisesti siitä, että levät ovat jo käyttäneet suurimman osan vedessä olevasta liukoisesta fosforista kasvuunsa. Sinilevät tarvitsevat runsastuakseen lämpöä ja ravinteista etenkin fosforia. Lämpöä on viime aikoina riittänyt, joten leväkukintojen väheneminen voi johtua liuenneen fosforin vähyydestä. Koska sateiden määrä on ollut vähäinen, ei maalta ole päässyt kulkeutumaan valumavesien mukana lisää ravinteita vesistöihin sinilevien käyttöön.

Sinilevät esiintyvät usein paikallisesti, ja niiden määrä voi vaihdella vesistön eri osissa hyvinkin paljon. Veden uinti- ja käyttökelpoisuus kannattaa varmistaa aina paikan päällä. Useimpina kesinä Pirkanmaalla, kuten muuallakin sisämaassa, sinilevien esiintyminen on kaikista runsainta vasta elokuun puolella.

Myös suopursuruoste värjää vesiä loppukesästä

Loppukesällä järvissä voi esiintyä sinilevän ohella myös ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat kuusen suopursuruostesienen itiöiden massaesiintymistä. Itiöt ovat ihmisille vaarattomia, mutta runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa aiheuttaa joillekin samanlaisia allergiaoireita kuin siitepöly. Uimarin kannattaa siis välttää paksuinta lautta-aluetta sekä huuhtoa itsensä puhtaalla vedellä uinnin jälkeen.

Ilmiön esiintyvyys vaihtelee eri vuosina, ja edellisen kerran suopursuruostetta havaittiin erityisen paljon kesällä 2022. Kuluneen viikon aikana ruskeita itiölauttoja on havaittu Pirkanmaalla ainakin Orivedellä, Virroilla ja Näsijärven eri osissa. Itiölautat painuvat pohjaan yleensä muutamien päivien kuluessa.

Linkkejä:

Pirkanmaan sinileväseuranta (jarviwiki.fi)

Pirkanmaan sinileväseuranta (ely-keskus.fi)

Vesi.fi-karttapalvelu (valitse kartan teemaksi Levätilanne)

Havaintolähetti: Lähetä omat levähavaintosi (jarviwiki.fi)

Pintavesien lämpötilat (Vesi.fi)

Tampereen uimavesien vedenlaadun karttapalvelu (tampere.sometic.fi)

Lisätietoja:

Vesienhoidon asiantuntija Oona Lehtinen, puh. 0295 036 013, oona.lehtinen(at)ely-keskus.fi