Julkaistu: 1.2.2021

Ovatko kunnon jäätalvet menneiden talvien lumia?

Kuluva vuosi on ehtinyt ilahduttaa koko maassa talvisen ulkoilusään ystäviä lumen ja pakkasen myötä. Tosin viime vuosilta yhä tutummaksi käynyt loskasää ehti jo puskea etelässä tuttavallisesti päälle pakkaskauden päätteeksi. Viime talvena usea meistä ehti kaivata etelässä ’entisajan kunnon talvia’, kun lunta tai jäätä ei mitattu etelässä nimeksikään. Moni onkin ihan käytännössä omassa elämässään huomannut, että 2000-luvun talvet ovat etenkin etelässä olleet leudompia kuin edellisellä vuosisadalla ja ’entisajan talvet’ ovat harvemmin toistuva ilmiö.

Aikasarjat kertovat järvien jääpeitteisyyden muutoksista

Kaksi vuotta sitten tarkastetussa väitöskirjassani tutkin järvien jääpeitteen pitkäaikaismuutoksia. Sataa vuotta kohden jäidenlähtö on aikaistunut noin viikolla, ja jäätyminen puolestaan myöhentynyt noin viikolla. Tämä vastaa jääpeitekauden pituudessa jo kahden viikon lyhenemistä. 2000-luvulla jääpeitekausi on ollut usein vieläkin lyhyempi kuin pitkän ajan tasainen muutostahti antaa ymmärtää. Väitöskirjatulosteni mukaan jopa yhdeksänä talvena kymmenestä jäät ovat muodostuneet myöhemmin ja lähteneet aiemmin kuin jaksolla 1961-2000 keskimäärin. Väitöstutkimukseni jälkeiset talvet ovat jatkanet samaa kehityssuuntaa: sekä tänä talvena että edellisenä jäät tulivat järviin keskimääräistä myöhemmin ja sulivat aiemmin.

“Sataa vuotta kohden jäidenlähtö on aikaistunut noin viikolla, ja jäätyminen puolestaan myöhentynyt noin viikolla.”

Suomessa on tilastoitu vesistöjen jääpeitteiden fenologisia, eli vuodenaikaiseen vaihteluun liittyviä, havaintoja yhtäjaksoisesti toiseksi pisimpään maailmassa. Tornionjoen jäänlähtöjä on kirjattu ylös vuosittain jo yli kolmen vuosisadan ajan, keväästä 1693 alkaen. Tätä pidempiä havaintoja maailmalla löytyy Japanin Suwa-järven jäätymisestä jo vuodesta 1443 lähtien. Suomen järviltä pisimmät aikasarjat jäänlähdöstä ja jäätymisestä ovat Kallavedeltä, Näsijärveltä ja Oulujärveltä. Kallaveden jääpeitekautta on havaittu talvesta 1833-34 lähtien, Näsijärven 1836-37 ja Oulujärveltä 1854-55 lähtien. Näiden pisimpien sarjojen osalta kaikkien aikojen aikaisimmat jäidenlähdöt osuvat 2000-luvulle. Keväältä 2014 löytyvät kaikkien aikojen ennätykset Tornionjoelta ja Kallavedeltä, Oulujärveltä 2015 ja Näsijärven ennätys vuosina 2014 ja 2015 samalle päivälle. Myöhäisimmät jäätymiset Oulujärvellä on kirjattu ylös talvelta 2011-12 ja Näsijärvellä 2007-08. Kallavedellä ei ole 2000-luvulla rikottu talven 1929-30 ennätystä tammikuun lopun jäätymisestä.

Jäänpaksuudet ovat pienentyneet etelässä

Jääpeitekausi on lyhentynyt ja jään maksimipaksuudet pienentyneet etelässä paikoin. Jäänpaksuuden mittaussarjat eivät yllä yhtä pitkiksi kuin jääpeitteen keston havainnointi. Silti pisimmillään järvien jäänpaksuutta on mitattu jo sadan vuoden ajan. Jäänpaksuuden ja talvien leudontumisen yhteys on kuitenkin monimutkaisempi kuin suoraviivaisesti ajattelisi. Syynä tähän on lumipeite. Lumi toimii jään päällä eristeenä, joka estää pakkasta kasvattamasta jääpeitettä. Sitä parempi eriste, mitä harvempaa ja höttöisempää pakkaslunta. Toisaalta taas raskas lumipeite painaa jääkantta, nostaen jään päälle vettä. Kun vetinen lumisohjo jäätyy teräsjään päälle, muodostuu kohvajäätä. Tästä syystä leutoina runsaslumisina talvina jään kokonaispaksuus (teräsjää + kohvajää) voi olla kohvan osuuden myötä suuri, ja toisaalta kireänä pakkastalvena jäänkasvu voi tyrehtyä höttöisen pakkaslumen eristäessä jääkantta. Teräsjään osuus on todennäköisesti vähentynyt, mutta eri jääkerrosten systemaattisia mittauksia ei ole tehty niinkään pitkään kuin jäänpaksuutta ylipäätään. Toisinaan myöskään teräsjään ja kohvajään erottaminen kairausreiästä ei ole helppoa.

Jäänpaksuuden viralliset mittaukset tehdään kolmesti kuukaudessa edelleen ihan ihmisvoimin kairaamalla. Viralliset tulokset ovat kolmen eri reiän mittausten keskiarvo, jolloin saadaan hieman alueellisia vaihteluja tasoitettua. Vaikka mittausmenetelmät kehittyvät kovaa vauhtia, ei toistaiseksi ole edullista tapaa automatisoida jäänpaksuuden mittauksia niin että myös jään eri kerrokset (teräsjää, kohvajää) voitaisiin erotella. Tässä kerrosten tunnistamisessa on vielä tukeuduttava kairauksiin ja perinteiseen mittakeppiin.

Varovaisuutta luonnonjäillä liikkumiseen

Koronapandemian myötä ihmiset liikkuvat enemmän luonnossa ja ulkona, kun sisäharrastuspaikat ovat suljettuina. Uusi jääpeite on houkutellut liikkujia jäälle, vaikka jään kantavuudesta ei ole ollut kaikilla varmuutta. Nyt joulu-tammikuun vaihteessa heikoilla jäillä liikkujista sekä jäiltä pelastetuista henkilöistä uutisoitiin runsaasti. Varoituksia heikosta jäistä annettiin sekä pelastusviranomaisten että Suomen ympäristökeskuksen SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen tahoilta.

“Jäillä ei missään nimessä tule liikkua kalenterin mukaan, vaan aina tulee varmistua, että jää on kantavaa ja kestävää koko matkalla, jonka aikoo kulkea.”

Ovatko ihmiset vieraantuneet jäällä liikkumisesta niin, että jään kantavuutta ei osata enää kriittisesti arvioida? Mennäänkö jäälle toisten perässä, kun muutkin menevät? Vai onko osalla ihmisistä vielä mielessään viime vuosisadan tilastot, jolloin vuodenvaihteessa uskalsi melko varmasti liikkua jäillä? Jäillä ei missään nimessä tule liikkua kalenterin mukaan, vaan aina tulee varmistua, että jää on kantavaa ja kestävää koko matkalla, jonka aikoo kulkea. Jos jäätymisen ajankohdasta on vasta hetki aikaa, ovat vesistön eri osien väliset erot jääpeitteen paksuudessa vielä suuria. Vaikka rannan tuntumassa jäätä olisi parikymmentä senttiä voi selkävesillä olla vasta muutama sentti tai avovettä. Lisäksi uusi lumi jäällä peittää vaaranpaikkoja ja tuo illuusion jään kantavuudesta.

Nautitaan talven iloista, mutta muistetaan jäälle menemiseen malttia ja tarpeellinen turvavarustus!

Johanna Korhonen
Kehittämispäällikkö
Suomen ympäristökeskus

 

Tämän tiedon on tuottanut
SYKE