Nähdäänkö Suomessa lähitulevaisuudessa rannikolla sijaitsevia kiertovesilaitoksia? – Uusi toimintamalli voi lisätä poikastuotantoa ja lyhentää kasvukautta

Luonnonvarakeskus (Luke) on selvittänyt yhdistetyn avomeri- ja kiertovesiviljelyn haasteita ja arvioinut toimintamallin kannattavuutta. Suurimmat haasteet liittyvät osaavan työvoiman saatavuuteen, alan koulutukseen, kalojen siirtämiseen kiertovesilaitoksesta merelle sekä tuotannon kannattavuuteen. Itse tuotetulla kiertovesipoikasella voidaan avomerikasvatuksessa tehdä kannattavaa liiketoimintaa, jos tuotannossa ei tapahdu odottamattomia tuotannonkeskeytyksiä ja kirjolohen tuottajahinnat eivät merkittävästi laske nykyisestä.

Suomessa kiinnostus ruokakalan tuottamiseksi suurissa avomerilaitoksissa on lisääntynyt ja useita uusia avomerilupia on haettu viime vuosien aikana. Uusi, merkittävän kokoinen kasvatus on ympäristövaikutuksiltaan pienintä avomerialueilla. Suurten avomeriyksiköiden vuoksi myös tarve rannikon poikastuotannon lisäämiselle kasvaa.

– Rannikon alueilla, joilla poikastuotantoa ei voida ravinnekuormituksesta johtuen lisätä, voisi olla syytä tarkastella vaihtoehtoa, jossa olemassa olevan poikaslaitoksen ympäristöluvan sallima ravinnekuorma siirrettäisiin verkkoallaslaitoksen lähelle rakennettavalle kiertovesilaitokselle. Tällä toimella ravinnekuormitus pysyisi samana, mutta poikastuotanto lisääntyisi merkittävästi. Toimenpide voisi kannustaa kiertovesiviljelyyn siirtymisessä, mikä toisi ajan kanssa kehitystä alalle sekä nostaisi viljelymuodon osaamistasoa Suomessa, aiheesta opinnäytetyön tehnyt Kalle Sinisalo sanoo.

Niin kutsutussa RantaRAS-konseptissa on tarkoitus kasvattaa meren rantaan sijoitettavassa kiertovesilaitoksessa suurempikokoista poikasta avomeriyksikön tarpeisiin, jolloin kirjolohen merikasvatus voidaan lyhentää yhden kasvukauden mittaiseksi. Tämä pienentäisi verkkoallaskasvatukseen liittyviä riskejä, kuten myrskyjen aiheuttamia vahinkoja. Kiertovesilaitosten avulla turvataan poikasten tasainen saatavuus ympäröivistä luonnonolosuhteista riippumatta. Esimerkiksi Norjassa kiertovesilaitokset ovat yleistyneet nimenomaan poikastuotannossa ja poikasen toimituskoko merelle on kasvanut.

– Suuria, noin puolen kilon painoisia, kirjolohen poikasia voitaisiin kasvattaa Suomessa rannan tuntumassa sijaitsevissa kiertovesilaitoksissa, jolloin poikasia ei tarvitsisi kuljettaa isoja määriä sisämaasta. Jatkokasvatus tapahtuisi avomerilaitoksissa, joissa voidaan tuottaa suuria biomassoja, jolloin tuotanto on kustannustehokkaampaa ja taloudellisesti kannattavaa, tutkija Markus Kankainen sanoo.

Lisäselvitykset tarpeellisia – miten kala sopeutetaan kiertovedestä merikasvatukseen?

Työssä on kartoitettu ja arvioitu kiertovesi- ja avomerikasvatuksen yhdistämisen haasteita sekä toimintamallin kannattavuutta. Kalan sopeuttaminen kiertovedestä merikasvatukseen vaatii vielä lisätutkimuksia.

– Tutkimus kiertovesikasvatetun kalan siirrosta kylmään veteen hyödyttää myös elinkeinoa ja tällaisia tutkimuksia onkin jo aloitettu Lukessa, johtava tutkija Jouni Vielma sanoo.

Kiertovesiviljelyn suurimpana haasteena on tuotantomenetelmän kannattavuus. Suuret alkuinvestoinnit ja suhteellisen korkeat käyttökustannukset verrattuna perinteiseen tuotantoon nostavat kiertovesikasvatetun kalan hintaa.

Taloudellisen kannattavuuden rinnalla yhtenä suurena haasteena ovat puutteelliset koulutusmahdollisuudet sekä osaavan uuden työvoiman vähyys, jotka jarruttavat vielä kiertovesiviljelyn kehitystä ja yleistymistä.

Kannattavan toiminnan edellytyksinä voidaan pitää riskien minimoimista. Lähtökohtina riskien pienentämiseen ovat etenkin laitoksen hyvä bioturvallisuus sekä hyvänlaatuinen tulovesi, jota on riittävästi. Haastatteluiden perusteella kiertovesiviljelyn yleistymisen yhtenä hidasteena on Suomessa lisäksi jäykkä ympäristölupakäytäntö. Pitkä lupaprosessi sekä epävarmuudet liittyen luvan pysymiseen tai lupamääräysten tiukentumiseen toiminnan alettua hankaloittavat osaltaan esimerkiksi rahoituksen turvaamista.

Mikäli tuotantotavasta halutaan täysin ravinnepäästötöntä, täytyy kiertovesiviljelijällä olla mahdollisuus kompensoida loppukuormitus muilla keinoin.

– Kompensaatiomenetelmistä esimerkiksi Itämerirehun käyttäminen tai peltojen kipsaaminen voisivat olla tällaisia toimenpiteitä, Sinisalo sanoo.

Lisätiedot:

Jouni Vielma, Tutkimuspäällikkö, Luke
+358295327522
jouni.vielma@luke.fi

Markus Kankainen, Tutkija, Luke
+358295327687
markus.kankainen@luke.fi

Kalle Sinisalo, Blue Isle Oy
+358-451146632
kalle.sinisalo@blueisle.fi