Valuma-alue rajataan tapauskohtaisesti

Valuma-alue rajataan tapauskohtaisesti

Valuma-alueen tarkastelu antaa yleiskuvan luonnonoloista, maankäytöstä ja niiden vaikutuksista vesiin. Maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla vesienhallintaa on järkevä tarkastella pienten valuma-alueiden tasolla. Pienen valuma-alueen mittakaavassa on helppo havaita ja seurata toimien vaikutuksia veden määrään ja laatuun. Valuma-aluesuunnittelu antaa eväitä siihen, miten metsänhoidon ja viljelyn vesienhallinnan tarpeet voidaan sovittaa yhteen niin, että myös luonto ja ympäristö hyötyvät.

Pienelläkin valuma-alueella voi olla monenlaisia vesitarpeita ja vesiin vaikuttavaa toimintaa. Kokonaisvaltainen vesienhallinta sisältää eri keinoja, joilla vaikutetaan veden määrään ja laatuun.

1 . Suojakaista: Pellon ja vesistön väliin jätettävä suojakaista vähentää maaperän eroosiota ja ehkäisee vesistökuormitusta. Suojakaista on keskimäärin vähintään kolme metriä leveä, ja sitä peittää monivuotinen nurmi-, heinä- tai niittykasvillisuus. Suojakaista pitää jättää valtaojaa suurempien vesiuomien varsille sekä lampien, järvien ja meren rannoille ja talousvesikaivojen ympärille. Jos pelto viettää jyrkästi vesistöön tai kärsii toistuvista tulvista tai vettymisestä, pellon ja vesistön väliin on hyvä perustaa keskimäärin vähintään 15 metriä leveä suojavyöhyke.

2. Hulevesikosteikko: Rakennetuilta alueilta pois johdettava sadevesi eli hulevesi voidaan käsitellä hulevesikosteikossa. Hulevesikosteikot ovat kasvillisuuden osittain tai kokonaan kattamia alueita, jotka vesi peittää pysyvästi tai ajoittain. Niiden avulla voidaan hidastaa ja viivyttää hulevesiä ja estää tulvia sekä parantaa hulevesien laatua. Osa hulevesien sisältämistä haitta-aineista laskeutuu kosteikon pohjalle, minkä lisäksi kosteikkokasvillisuus voi sitoa ravinteita ja epäpuhtauksia.

3. Luonnontilainen uoma: Luonnontilaiselle purolle on ominaista uoman monimuotoinen rakenne: suvanto- ja virtapaikkojen vuorottelu, uoman mutkittelu sekä sen syvyyden ja leveyden vaihtelu. Rantapuusto ja -kasvillisuus varjostavat uomaa, ja siitä variseva karike tuo puroon ravinteita ja orgaanista ainesta. Kasvillisuus sitoo maaperää ja vähentää siten eroosion aiheuttamaa kuormitusta. Purot ovat monille lajeille tärkeitä elinympäristöjä.

4. Kaksitasouoma: Tulvatasanteelliset kaksitasouomat monipuolistavat peltojen halki virtaavien ojien ympäristöä ja luovat maatalousmaisemaan luonnonmukaisemman virtavesielementin. Luonnonmukaisen vesirakentamisen ja peruskuivatuksen odotetaan hyödyttävän tulvien ja kuivuuden hallintaa, parantavan veden laatua ja edistävän luonnon monimuotoisuutta.

5. Ennallistettu ojitusalue: Ojitetun suon ennallistamisella pyritään palauttamaan suolle sen luontainen vesitalous. Veden palauttamista voidaan edistää täyttämällä tai patoamalla ojia. Suot varastoivat vettä ja viivyttävät tulvavesien virtausta. Ennallistamisella edistetään myös suoluonnon monimuotoisuutta sekä kartutetaan hiilivarastoa.

6. Luonnonmukainen pohjapato: Yläpuolinen vedenpinta pidetään halutulla korkeudella pohjapadon avulla. Luonnonmukainen pohjapato rakennetaan esimerkiksi kivistä ja sorasta.

7. ja 8. Kosteikko: Vesiensuojelua varten tehty kosteikko hillitsee tehokkaasti veteen liuenneiden ravinteiden, hienojakoisen kivennäismaan ja kiinteän turveaineksen kulkeutumista, Kosteikko tehdään patoamalla tai kaivamalla, ja se on osittain avovettä. Kosteikko voidaan perustaa monesta syystä. Kosteikon avulla voidaan esimerkiksi siivittää luonnon monimuotoisuutta, vähentää maatalouden vesistökuormitusta ja vahvistaa vesilintukantoja, Kosteikko myös kaunistaa maisemaa sekä poistaa vesistöstä ravinteita.

9. Hyvä peltomaan rakenne: Hyvä muru- ja huokosrakenne ehkäisee peltomaan tiivistymistä, liettymistä ja eroosiota sekä vähentää veden lätäköitymistä ja pintavaluntaa. Savimaiden rakennetta voidaan parantaa myös peltoon lisättävän kipsin ja rakennekalkin avulla. Maan mururakenteesta tulee kestävämpi, jolloin pelto ei liety sateella ja fosforin huuhtoutuminen vesistöihin vähenee.