Julkaistu: 27.6.2023

Tämän tiedon on tuottanut ELY-keskus

Kesän leväseuranta on pyörähtänyt käyntiin – Keski-Suomen sinilevätilanne toistaiseksi ajankohtaan nähden tyypillinen

Valtakunnallinen leväseuranta alkoi jälleen kesäkuun alussa. Seurantaa toteutetaan viikoittain ja se jatkuu syyskuun loppuun saakka. Keski-Suomen alueella seurannassa on mukana 11 järveä. Havaintotiedot julkaistaan aina torstaisin Järviwiki-palvelussa, osoitteessa www.jarviwiki.fi. Järviwiki-palvelu on kaikille avoin, ja sinne voi laittaa myös omia levähavaintoja asiantuntijoiden viikoittaisten havaintojen lisäksi.

Keski-Suomessa vain yksittäisiä levähavaintoja

Tämän kesän sinilevätilannetta on vaikea ennustaa. Sinilevät viihtyvät ravinteikkaissa järvissä ja pitävät lämmöstä. Tyypillisesti sinilevien massaesiintymät yleistyvät juhannuksen jälkeen järvivesien lämmetessä. Toistaiseksi levätilanne on rauhallinen, mutta kuluvan viikon helteinen ja tyyni sää luo hyvät edellytykset runsaillekin sinileväesiintymille. Yleisöilmoituksia on Järviwikiin Keski-Suomessa kirjattu jonkin verran ja havaintoja on jopa runsaasta leväkukinnasta Päijänteellä, Leppävedellä ja Kankarisvedellä. Keski-Suomen valtakunnallisilla seurantapisteiltä ei ole raportoitu sinilevähavaintoja. Myös siitepölyä on paikoitellen ollut runsaasti.

Sinileväisen veden käyttöä tulee välttää

Sinileväesiintymiin on aina suhtauduttava mahdollisesti myrkyllisinä, sillä osa sinilevistä tuottaa ihoa ärsyttäviä yhdisteitä sekä hermo- tai maksamyrkkyjä. Jos veden seassa näkyy pieniä määriä sinilevähippuja, siinä voi vielä uida, mutta selvästi sinileväisessä vedessä uimista tulee välttää. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää löyly-, pesu-, tai kasteluvetenä. Jos epäilet uineesi sinileväisessä vedessä, tulee uinnin jälkeen peseytyä puhtaalla vedellä. Herkkäihoiset ja allergiset voivat saada silmä- tai iho-oireita lievemmistäkin leväesiintymistä. Myös pienten lasten ja lemmikkieläinten kanssa kannattaa olla erityisen varovainen.

Tunnistatko sinilevän?

Sinileväkukinta näkyy vedessä pieninä vihertävinä hippuina, tikkuina tai palleroina. Runsaat leväesiintymät muodostavat veden pinnalla ajelehtivia lauttoja. Veden pinnalla kelluva lautta ei kuitenkaan aina ole sinilevää, silmiinpistäviä lauttoja veden pinnalla voi aiheutua myös mm. siitepölystä. Jos epäilee vedessä olevan sinilevää, voi sitä yrittää nostaa tikulla vedestä. Sinilevä ei nimittäin tartu tikkuun, vaan massa hajoaa kosketuksesta. Vettä voi myös ottaa vesilasiin seurattavaksi: sinilevä nousee pintaan kellumaan noin tunnin kuluessa.

Kuvateksti: Rasvankijärvi Tervossa. Kuva: Saara Sonninen,