Hakutulokset
Ajankohtaista

Harvinainen talvitulva Etelä- ja Länsi-Suomessa
16.1.2023
Vedenpinnat ovat nousseet harvinaisiin talvitulvalukemiin Etelä- ja Lounais-Suomen joissa sekä Vaasan eteläpuoleisella rannikolla. Tulvahuippu saavutetaan useimmilla alueilla lähipäivinä. Vesi nousee ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealle, paikoin

Kevättulva voimistunut Uudenmaan ELYn alueella, haittoja liikenteelle
21.4.2022
Keväisen lämmin ja aurinkoinen sää on nopeuttanut viimeistenkin lumien sulamista, ja tulvatilanne on voimistunut Uudenmaan ELYn alueella monin paikoin 2000-luvun ennätyslukemiin. Laajoja peltoalueita on tulvaveden

Selkämeren ulapalla laajalti sinilevää, sisävesillä lämmin sää edistänyt sinilevien kasvua
15.7.2021
Rannikolla ja avomerialueilla sinilevää on havaittu vaihtelevasti. Rannikolla havainnot painottuvat edelleen Saaristomerelle. Helle on edistänyt sinilevän kasvua sisävesillä, mutta havainnoissa sinilevää on pääosin vähäisesti. Järvillä
Avaa 1 vanhempi hakutulos Sulje vanhemmat hakutulokset

Merialueilla runsaasti sinilevää, järvillä sinilevän määrä lisääntynyt paikoitellen
8.7.2021
Lämmin ja tyyni sää on edistänyt sinilevien kasvua etenkin merialueilla. Rannikolla sinilevähavaintoja on tehty erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä, ja Perämeren rannikolla on havaittu poikkeuksellisen runsaita
Muut sivut

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
Sellaisille vesistö- tai rannikkoalueille, joilla sijaitsee yksi tai useampi merkittävä tulvariskialue, tehdään tulvariskien hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien hallinnan tavoitteet kyseisellä alueella sekä toimet, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan.

Tulvaryhmä Helsingin ja Espoon rannikkoalue
Tulvaryhmän tehtävänä on koordinoida tulvariskien hallinnan suunnittelua alueella. Ryhmän muodostavat alueen ELY-keskusten, maakunnan liittojen, kuntien ja pelastuslaitosten edustajat.

Tulvariskien aluesivut Uusimaa
Alueellista tietoa Uudenmaan tulvista ja tulvariskien hallinnan suunnittelusta. Sivulta on saatavilla tulvariskien alustavat arvioinnit, jotka sisältävät tietoja niin esiintyneistä tulvista, tulevaisuuden tulvista kuin tulvariskialueistakin.

Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma
Sellaisille vesistö- tai rannikkoalueille, joilla sijaitsee yksi tai useampi merkittävä tulvariskialue, tehdään tulvariskien hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien hallinnan tavoitteet kyseisellä alueella sekä toimet, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan.